Huopalahden kunnan perustamisen aikaan Helsingin esikaupunkivaltuuskunta esitti suunnitelman, jossa vastamuodostettu Huopalahden kunta olisi kokonaisuudessaan liitettävä osaksi Helsinkiä. Tähän tulokseen oli tullut myös valtioneuvosto, joka määräsi vuonna 1927 käynnistettäväksi selvitystyön pääkaupunkiseudun tulevista alueliitoksista. Loppulausunnossa Huopalahden kunnan katsottiin olevan lähinnä hajanaisuutensa vuoksi ongelmallinen hallinnollinen kokonaisuus, ja sen purkamista suositeltiin. Käytännössä tämä tarkoitti Lauttasaaren siirtämistä osaksi Helsinkiä. Nyt sekä saarella että mantereella oltiin yhtä mieltä alueen tulevaisuudesta. Byrokratian ratas pyörii kuitenkin hitaasti: lopulta sota esti pitkäksi aikaa suunnitelmat suuresta kuntaliitoksen toteutuksesta. Lauttasaaresta tuli osa Helsinkiä vasta vuonna 1946. Kuitenkin jo vuonna 1939 Lauttasaari liitettiin osaksi Helsingin pohjoisia seurakuntia.
Kuva: Helsingin kaupungin historiallinen laajeneminen. Wikipedia.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi