Sähkönjakelu ja virran syöttö Lauttasaareen kävi merikaapelien välityksellä. Kulutuksen kasvuun reagoitiin lisäämällä kaapeleiden määrää. Vuonna 1976 käytössä oli yhteensä 9 johtoa. Samaan aikaan tapahtui lämmönjakelussa muutos. Helsingin mantereella kaukolämpöverkkoon oli siirrytty alueittain jo 1950-luvulla, mutta Lauttasaari pysyi pitkään palvelun ulkopuolella, sillä vanha läppäsilta ei soveltunut kuljetusalustaksi. Lapinlahden sillan valmistumisen myötä ongelmaan saatiin ratkaisu: johto vedettiin saarelle vuonna 1973. Laajojen rakennustöiden jälkeen Lauttasaari Katajaharjua lukuun ottamatta liitettiin Helsingin kaukolämpöverkkoon loppuvuodesta 1975.
Kuva: Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi