Krimin sota oli auttamatta osoittanut Venäjän armeijan vanhanaikaisuuden. Euroopan teollistuminen, kansallisuusaatteen voimistuminen ja Saksan keisarikunnan synty olivat mullistaneet valtioiden välisiä suhteita. Suurvaltojen keskittyminen siirtomaavalloituksiin siirsi paineita Euroopan ulkopuolelle, mutta toisinaan intressit törmäsivät kaukomailla ja uhkasivat Euroopan horjuvaa tasapainopolitiikkaa. Vuonna 1885 Venäjä ja Englanti ajautuivat kriisiin Afganistanin Pandjehin keitaan hallinnasta. Välien kiristyminen sai Venäjän jälleen keskittymään rannikkopuolustukseen Suomenlahdella. Vuonna 1885 rakennettiin uudet tykkipatterit, jotka sijoitettiin samoille paikoille kuin vuonna 1856. Täysin uusi patteristo pystytettiin Tiiraniemeen. Särkiniemeen ja Länsiulapanniemeen tuli ammuskellarit ja Särkinokan kallioon louhittiin ruutivarasto.
Yhtenä osana Viaporin puolustuksen tehostamisessa oli maiden pakkolunastukset, jotka koskivat myös Lauttasaaren kartanon maita. Vuoteen 1890 mennessä Ivan Wavulin joutui luovuttamaan yhteensä 39 hehtaaria maata valtiolle saaren linnoitusalueilta. Lisäksi Lauttasaaren kylän Melkön tilaan kuuluneet Ryssänkari ja Krimin sodassa pahoin tuhoutunut Melkki sisällytettiin lunastukseen. Kun Helsinki menetti näin alueelta saadut verotuotot, sille annettiin vastineena koko Harmajaan ulottunut kalaisa vesialue saarineen. Lauttasaaresta tuli näin sotilastukikohta poikkeusjärjestelyineen: linnoitusalueet suljettiin saarelaisilta, Venäjän armeijan valvonta lähistöllä tiukkeni ja rakennustoimintaa rajoitettiin.
Sotatekniikan kehitys ajoi kuitenkin pian vanhan puolustusjärjestelmän ohitse. Ensimmäisen maailmansodan aikainen Krepost Sveaborg -linnoitusten rakentaminen painottui maa-alueille eikä alun perin suunniteltua merilinnoitusketjua lopulta toteutettu lainkaan. Vaskiniemeen valmistui kyllä uusi tykkipatteri ja Katajaluotoon pystytettiin puisia kasarmi- ja varastorakennuksia sekä betonilinnakkeita. Saaren varuskunnan vahvuus oli 49 miestä. Sodan päätyttyä tukikohdat menettivät merkityksenä ja ne alkoivat käyttämättöminä rapistua. Vuonna 1927 valtio luovutti alueet Helsingin kaupungille, joka muutti alueet virkistyskäyttöön. Melkki ja Ryssänkari sen sijaan pysyivät suljettuina Suomen armeijan omaisuutena.
Kuva: Holger Degermanin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi