post

2006 – Länsimetro saapuu sittenkin

Lähetetty by

Raiteille rakentuvat joukkoliikenneratkaisut vaativat usein pitkän ajan ennen kuin ensimmäisistä hahmotelmista päädytään valmiiseen reittiin. Työ vaatii paitsi suuren budjetin myös runsaasti arkkitehtuurista, rakennusteknistä ja ympäristömaantieteellistä suunnittelua. Länsimetron kohdalla aikaa kului ennätyksellisen paljon. Ensimmäinen aloite Espooseen suuntautuvalle metrolinjalle tehtiin samaan aikaan kuin aloitettiin Helsingin nykyisen linjan valmistelu vuonna 1955. Tuolloin kaupunginvaltuusto asetti esikaupunkiliikenteen suunnittelukomitean selvittämään jatkotoimenpiteitä. Laskelmat pääkaupunkiseudun asukasluvusta ennakoivat voimakasta kasvua tulevaisuudessa eikä nykyisten joukkoliikenneratkaisujen uskottu kykenevän selviytymään tarpeesta. Lännessä erityisesti Länsiväylälle suuntautuva liikenne oli pullonkaula, jonka kiertäminen nähtiin välttämätöntä. Metroliikennettä pidettiin tässä tilanteessa lopulta taloudellisimpana ratkaisuna.

Metrotoimikunnaksi nimensä vaihtanut kokoonpano julkaisi Reino Castrénin ja Gunnar Steniuksen johdolla vuonna 1963 suunnitelman, jossa Helsingin sisäisen linjan lisäksi metroraide jatkuisi tulevaisuudessa nimenomaan Lauttasaaren kautta Etelä-Espooseen. Toinen linjaus oli piirretty Munkkivuoresta Leppävaaraan. Vuonna 1969 Helsinki päätti toteuttaa itäisen linjan, muttei ottanut virallista kantaa länsimetroon. Linjan suunnittelua jatkettiin seuraavina vuosina, mutta Helsingin metron kohtaama poliittinen vastustus ja taloudelliset epäselvyydet hautasivat lopulta pitkäksi aikaa varteenotettavat suunnitelmat läntisestä vaihtoehdosta.

1990-luvulla keskustelu avautui jälleen toden teolla, ja vuonna 1997 Helsinki ehdotti Lauttasaaren läpi kulkevan linjan rakentamista. Kiistakysymykseksi muodostui ennen kaikkea kustannusten jako. Lopulta syyskuussa Espoon kaupunginvaltuusto päätyi länsimetron kannalle, ja jo aiemmin alkanut suunnittelutyö tiivistyi. Haastava rakennusurakka, lukuisat kaavavalitukset ja odottamattomat tekniset vaikeudet ovat edelleen viivyttäneet rakennustyötä. Vuonna 2013 tarkentuneiden suunnitelmien mukaan liikennöinnin olisi tarkoitus alkaa syksyllä 2016.

Lauttasaarelle länsimetro tarkoittaa paitsi joukkoliikennejärjestelyjen muuttumista myös muutoksia kaupunkikuvaan. Oranssilla aidalla kuorrutettu asemien rakennustyömaa on vallannut paikkansa Lauttasaarentiellä ja Koivusaaren läheisyydessä. Kallioperän räjäytyksistä on tullut arkipäivää. Kenties näkyvin muutos oli kuitenkin päätös Lauttasaaren ostoskeskuksen purkamisesta ja uuden rakentamisesta.

Kuva: K. Levonen.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

2005 – Lauttasaari vuonna 2005

Lähetetty by

Jos katsotaan Lauttasaaren peruspiirin tilastoja vuodelta 2005, voidaan leikkimielisesti luoda jonkinlainen keskiverto lauttasaarelainen ottamalla kaikkien tärkeimpien muuttujien keskiarvot ja lyömällä ne yhteen ilman minkäänlaista mietintää väitteiden todenperäisyydestä. Tällainen henkilö olisi muualta Helsinkiin muuttanut suomenkielinen 40-64-vuotias korkeakoulutettu nainen, joka asuisi yksin ennen vuotta 1959 rakennetussa omistuskaksiossa. Hänen tulonsa olisi 30 800 euroa vuodessa.

Todellisuudessa vuonna 2005 lauttasaarelaisia oli 18 965, joista Helsingissä syntyneitä oli lähes 42 prosenttia. Suomenkielisiä oli hieman yli 81 prosenttia ja ruotsinkielisiä vastaavasti noin 15 prosenttia. Asuntokuntia saarella oli piirun alle 11 000, mikä teki asuntokunnan keskikooksi 1,73 asukasta. Tulot asuntokunnittain jaettuna oli keskimäärin 53 547, mikä oli yhä reilusti Helsingin keskiarvon yläpuolella. Samoin oli korkeakoulutettujen määrän laita: niitä Lauttasaaressa oli peräti 35 prosenttia yli 15-vuotiaista, mikä lähenteli koko kaupungin huippua.

Tärkeätä tai ei, mutta tilastot paljastavat myös, että 13:a asukasta kohti Lauttasaaressa oli yksi venepaikka.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

2002 – Puhetta kaavoituksesta

Lähetetty by

Suunnitelmat metroradan rakentamisesta Lauttasaaren kautta Espooseen toivat kylkijäisinä vaatimuksen yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä erityisesti Lauttasaareen suunnitellun kahden aseman lähettyvillä. Tavoite ei ollut uusi, vaan heijasteli paljon laajempi kaupunkisuunnittelun tavoitteita. Espoon Tapiolan tapaisten hajasijoitettujen pistekohteiden aikakausi oli jo menneisyyttä. Modernimpi katsantokanta painotti nimenomaan mahdollisimman tehokasta maankäyttöä erityisesti keskusta-alueiden lähettyvillä. Näkemystä perusteltiin palveluiden järjestämisellä, liikenneyhteyksillä sekä taloudellisilla ja ekologisilla hyödyillä. Vielä 1990-luvun lopulla Lauttasaaren uudisrakentaminen kohdistui Vattuniemeen. Valinta oli luonnollinen, sillä teollisuuden pako oli yhä voimistunut ja tilaa rakentamiselle vapautui helposti. Vanhan vedenpuhdistamon paikalle saatiin vuonna 1999 rakennettua yhdeksän asuinkerrostaloa ja British American Tobacco Nordicin tontille jo aiemmin viisi. Paikallisen muokkauksen sijaan Helsingissä tavoiteltiin kuitenkin paljon laaja-alaisempaa suunnitelmaa uudesta kaupunkirakenteesta.

Uusien pyrkimysten linjaus aloitettiin jo loppuvuodesta 1996, kun yleiskaavan valmistelu Helsingissä aloitettiin. Taustalla olivat rankat lamavuodet. Ne olivat kolhineet suomalaista yhteiskuntaa ja kääntäneet pääkaupungin asukasluvun jälleen kasvuun. Hiljentyneillä työmarkkinoilla Helsinki oli monen työttömäksi jääneen ulkopaikkakuntalaisen toivo. Asukasmäärän kasvu ei kuitenkaan näyttänyt taantuvan tulevaisuudessakaan. Pitemmän aikavälin väestöennusteet toivat kaupunkiin jatkuvasti väkeä hetkellisten suhdannevaihteluiden jälkeenkin ja oli odotettavissa, että asuntojen kysyntä kasvaisi voimakkaasti seuraavien vuosikymmenten aikana. Uusille kaupunkilaisille piti löytää tilaa. Yhdyskuntarakentamisessa tavoitteet olivat kuitenkin korkeammalla kuin pelkässä uudiskohteiden tonttien etsinnässä. Suunnittelupöydälle viedyllä yleiskaavalla Helsingistä haluttiin muokata suorastaan länsieurooppalainen metropoli, jonka elinvoimaisuus ja kilpailukyky taattaisiin rakennustehokkuutta kokonaisvaltaisesti kasvattamalla. Lähtökohtaisesti kaikki rakentamattomat alueet olivat mahdollisia rakennusalueita.

Ensimmäinen versio julkaistiin kaupunkilaisille vuonna 1999. Se oli maltillisestikin ilmaistuna järkytys monelle kaupunginosayhdistykselle. Erityisesti Lauttasaaressa ehdotus synnytti laajan vastarinnan, niin intensiiviseksi rakennustyömaaksi saarta oltiin viemässä. Suunnitelman mukaan Lauttasaareen oli tarkoitus sijoittaa kaikkiaan 65 000 uutta kerrosneliömetriä ja voimakkaimmin rakennustoiminta haluttiin suunnata tulevan metroaseman tienoolle Koivusaareen, Maamonlahden ja Lemislahden alueelle sekä Lauttasaaren eteläkärjestä aina Melkkiin asti ulottuvalle kaistaleelle. Saarelaisten mielestä koko Lauttasaaren sielua oltiin turmelemassa: huomattava osa laajoista virkistysaluista, puistoista ja rannoista oli peitetty karttaan värikynällä. Lauttasaari merellisenä kaupunginosana oli uhattuna. Kritiikin äänitorveksi muodostui Lauttasaari Seura ja erityisesti Lauttasaari-lehti. Kaupungin ja asukkaiden välillä ei näyttänyt löytyvän yhteisymmärrystä, vaikka esityksiä tehtiin, muokattiin ja vedettiin takaisin piirustuspöydälle. Osittain vastarinta voimistui myös siksi, että kaupungin koettiin hoitaneen tiedotustoimintansa ja asukkaiden kuuleminen hyvinkin ylimalkaisesti.

Lopulta yleiskaava kuitenkin julkaistiin vuonna 2002. Vaivalla siihen oli saatu muutoksia, jotka ainakin kompromissina tyydyttivät kaupunginosa-aktiiveja. Ranta-alueiden rakentaminen onnistuttiin estämään, mutta toisaalta kaupunginvaltuustossakin tunteita kuumentaneessa Koivusaaren kysymyksessä jouduttiin tyytymään aikalisään. Se jätettiin myöhemmin ratkaistavaksi. Varmaa oli kuitenkin, että metron varmistuminen viimeistään nostaisi kiistan uudelleen esiin.

Kuva: Osa yleiskaavasta, Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1996 – Lauttasaaren vesitorni suljetaan

Lähetetty by

Modernin Lauttasaaren symboli vartioi näköalapaikaltaan saaren elämää ja toimi päätehtävässään yli 36 vuotta, kunnes se suljettiin tarpeettomana vuonna 1996. Toiminnan lopettamisen taustalla oli vedenkulutuksessa tapahtunut muutos: uudet kodinkoneet ja wc-laitteistot selvisivät tehtävistään pienemmällä vesimäärällä. Kehittynyt runkoverkko takasi sen, että vettä pystyttiin jakamaan riittävällä paineella pitempiäkin matkoja.

Tyhjilleen jääneelle vesitornille etsittiin vuosien varrella korvaavaa käyttöä, mutta suunnitelmat turvavälineiden ja pumppujen testauspaikasta, näköalakahvilan rakentamisesta ja tornin valjastamisesta asuinkäyttöön jäivät kaikki toteutumatta. Esteenä olivat korkeat kustannukset, sillä tilojen muuntaminen toisiin käyttötarkoituksiin olisi vaatinut kalliita alkuinvestointeja. Myös rakennuksen ulkopintojen kulumavauriot vaativat perusteellista ehostusta: vuonna 2008 tehdyn kuntoarvion mukaan korjauskustannukset olisivat olleet 3,7 miljoonaa euroa. Kun tornin kauppaaminen ei tuottanut tulosta ja rakennuslautakunnan esitys tornin suojelemisesta ei edennyt, myönnettiin vesitornin purkamiseen lupa joulukuussa 2013. Varsinainen purkutyö on kuitenkin lykkääntynyt valitusmenettelyjen vuoksi. Vielä emme tiedä seisooko vesitorni paikoillaan yhä ensi vuonna vai saako rakennushistoriallisesti arvokas luomus uuden elämän tutulla paikallaan.

Kuva: Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1995 – Lauttasaari vuonna 1995

Lähetetty by

Lama oli pyyhkinyt yli Suomen eikä se ollut jättänyt väliin Lauttasaartakaan. Alueella oli samat ongelmat kuin muualla kantakaupungin alueella. Työttömyys kasvoi, kulutukseen laitettavien markkojen määrä väheni ja pelko palveluiden saatavuudesta kasvoi, kun pankit, kaupat, kioskit ja liikehuoneistot sulkivat oviaan toinen toistensa perään. Tyhjilleen jääneiden liiketilojen paikalle tuli keskiolutpaikkoja ja kirpputoreja. Ne menestyivät entistä paremmin taloudellisen tilanteen heiketessä. Uudisrakentamista on usein pidetty eräänlaisena kansatalouden kuumemittarina: nousukaudella harjannostajaisia vietetään tiuhaan, mutta laman viimassa rakennustyömaat hiljenevät. Lauttasaaressa kuumemittari kertoi oleellisen: vuonna 1992 ei koko saarella valmistunut yhtään uutta asuntoa. Nousukauden suuret suunnitelmat Koivusaaren, Katajaharjun sekä Lahnalahden ja Ruukinlahden puistojen kaavoittamisesta hiljenivät toistaiseksi. Samalla asuntojen hinnat laskivat ja tarjolla olevien vuokra-asuntojen määrä kasvoi.

Vuonna 1995 Lauttasaaressa asui 18 588 ihmistä. Ruotsinkielisten osuus asukkaista oli pysynyt noin kahdeksassa prosentissa. Ulkomaalaisia oli vain pari prosenttia. Jo huomattavasti aiemmin alkanut eläkeläisten määrän suhteellinen kasvu jatkui: vuonna 1990 yli 65-vuotiaita oli 18 prosenttia, yhtä suuri osuus kuin alle kouluikäisiä oli ollut 40 vuotta aiemmin. Osaltaan tilastot antavat tukea myös väitteeseen, että keskiarvoon nähden Lauttasaari näytti selviävän lamasta melko hyvin ja maine ylemmän keskiluokan kaupunginosana säilyi vakaana. Kaupunginosan asukkaista joka kolmannella oli korkeakoulututkinto ja lukioikäistä koulua kävi lähes 90 prosenttia. Kummatkin luvut olivat selvästi vertailukohtaa korkeammat.

Kuva: Kai R. Lehtonen, Lauttasaari säätiö. (1995).
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1992 – Lauttasaari liikenteen jaloissa

Lähetetty by

Espoon voimakkaan kasvun alettua Laajalahdesta tuli yksi merkittävä Lauttasaaren kehitykseen vaikuttanut tekijä. Pitkälle sisämaahan työntyvänä se vähensi mahdollisuuksia Espoon eteläosiin suuntautuvan liikenteen järjestämiselle. Lauttasaaren läpikulku oli käytännössä ainoa mahdollinen ratkaisu. Lapinlahden sillan avaaminen ja Länsiväylän jatkeen rakentaminen helpottivat painetta, mutta ajoneuvoliikenteen kasvu tarkoitti ennen pitkää liikenneongelmien paluuta Lauttasaarentielle. Jo vuonna 1982 Länsiväylä oli Helsingin vilkkain tieosuus, jossa kulki keskimäärin 45 000 ajoneuvoa päivittäin. Ruuhkaisimpina aikoina määrä nousi vielä huomattavasti korkeammaksi. Samaan aikaan Lauttasaarentietä kulki edelleen 20 000 ajoneuvoa.

Ongelmien ratkaisu ei kuitenkaan ollut helppoa. Keskeinen kysymys oli, kuinka samaan aikaan voitaisiin liikenneturvallisuutta parantaa, melua ja saasteita vähentää, ruuhkia helpottaa ja samalla turvata saarelaisten joukkoliikenneyhteyksien säilyminen. Keinoja oli monta, mutta ne tapasivat aina kasata ongelmia toisaalle. Turvallisuuden kannalta haasteena oli se, että suurin osa saaren palveluista oli sijoittunut nauhamaisesti päätien varrelle. Erityisesti ostoskeskuksen kohdalla katua ylitettiin paljon. Lauttasaaressa tapahtuikin Helsingin vastaavia alueita enemmän liikenneonnettomuuksia. Tilannetta pyrittiin ratkaisemaan liikennevalojen asentamisella, Lauttasaarentien kaventamisella, nopeusrajoitusten säätämisellä ja tieosuuksien sulkemisella ajoneuvoilta. Lopputuloksena oli useimmiten turvallisuuden näennäinen parantuminen. Liikenteen hidastaminen johtikin ruuhkien lisääntymisen, mikä puolestaan itsessään kasvatti turvallisuusriskiä sekä toisaalta heikensi joukkoliikenteen saavutettavuutta ja lisäsi ympäristöhaittoja.

Yksi ongelma oli se, että Espoon bussiliikenteestä yli 75 prosenttia kulki Lauttasaarentietä pitkin. Pitkällisen keskustelun jälkeen YTV siirsi vuoroja Länsiväylälle siten, että suhdeluku tasoittui. Kolikon kääntöpuolella oli kuitenkin Länsiväylän ruuhkautuminen ja toisaalta jälleen joukkoliikenneyhteyksien heikkeneminen. Espoon suuntaan matkustajia Lauttasaaresta nousi vähän, mutta Helsingin suuntaan Espoon linjat olivat suosittuja. Erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin reittiliikenteen väheneminen näkyi.

Ratkaisua kauttakulkuliikenteen ongelmiin haettiin vuonna 1992 Länsiväylää leventämällä. Tämä helpotti Lauttasaaren ruuhkia jonkin verran, mutta toisaalta siirsi liikennesolmun Ruoholahteen, mikä puolestaan haittasi jälleen saarelaisten kulkuyhteyksiä. Lauttasaaren liikennekaaoksen korjaamiseksi yhä useampi helsinkiläispäättäjä alkoi kallistua metroradan rakentamisen kannalle. Vuonna 1997 hanke otti askeleen eteenpäin, vaikka tie oli kivinen. Lauttasaarelaistenkin näkemys vaihteli huomattavasti.

Kuva: Ville Elomaa, Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1985 – Lauttasaari vuonna 1985

Lähetetty by

1980-luvun alkuvuosina tuotantorakenteen muutos alkoi näkyä yhä selvemmin Lauttasaaressa: suuret teollisuuslaitokset kävivät yhä harvemmiksi. Tuotannollisen työn sijaan saarelle rekisteröitiin yhä enemmän pieniä toimistoja, joissa kussakin työskenteli tavallisesti vain kymmenkunta henkeä. Kantakaupungin tapaan Lauttasaari alkoi konttoristua. Tämä asetti kasvavia paineita myös Vattuniemen teollisuusalueen kaavamuutokselle, jota ryhdyttiinkin valmistelemaan jo vuonna 1981. Muutos ei näin tarkoittanut työpaikkojen katoamista. Itse asiassa 1980-luvun puoliväliin tultaessa Lauttasaaren työpaikkojen määrä oli kymmenessä vuodessa lisääntynyt lähes kymmenellä prosentilla. Muutoksen suuruuden saattoi kuitenkin nähdä katsahtamalla Helsingin muihin esikaupunkeihin: samaan aikaan esikaupungeissa työpaikkojen lisäys ylsi peräti 70 prosenttiin.

Teollisuus oli paennut keskusta-alueen kohonnutta vuokratasoa. Saaren palvelutuotannossakin työpaikat vähenivät, mutta huomattavasti hitaammin.
Teollisten työpaikkojen väheneminen näkyi jossain määrin myös Lauttasaaren väestössä. Suorempi vaikutus oli kuitenkin asumisen kallistumisella. Uudisrakentaminen oli selvästi aiempaa maltillisempaa ja toisaalta markkinoilla olleiden vuokra-asuntojen määrä oli laskenut lähes 10 prosenttiyksikköä vuosikymmenen aikana. Seurauksena oli edelleen väestön vanheneminen, kun nuoret joutuivat etsimään asuntoa huokeammilta alueilta. Perheellisten määrä laski ja perhekoko pieneni. Vuotuinen muuttotappio oli noin kaksi prosenttia. Aikoinaan alemmalla hintatasolla asuntonsa hankkineet ikäihmiset sen sijaan jäivät kotiseudulleen. Samaan aikaan ruotsinkielisten määrän pitkä lasku taittui ja tasaantui.

Asumisen kalleus näkyi myös saarelaisten sosiaalisessa rakenteessa. Jälleenrakennuksen vuosien jälkeen Lauttasaari oli selvästi muuttunut ylemmän keskiluokan asuinalueeksi. Tämä kehitys näytti jatkuvan. Hyvin kuvaavaa oli se, että lauttasaarelaisten ansiot olivat jo lähes 15 prosenttia korkeammat kuin kantakaupungissa keskimäärin. Poliittisesti saari oli selvästi kallellaan oikealle: vuonna 1979 vaalivoiton saaneen Kokoomuksen kannatus äänestäneiden keskuudessa oli Lauttasaaressa yli 40 prosenttia, kun se maanlaajuisesti oli noin 22 prosenttia. Seuraavina vuosina Kokoomuksen ääniosuus pieneni. Tämä johtui pitkälti kasvaneesta kilpailusta poliittisella kentällä.

Kuva: Kai R. Lehtonen, Lauttasaaren säätiö. (1983).
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1983 – Päivähoito Lauttasaaressa

Lähetetty by

Lauttasaari oli saanut ensimmäisen yksityisen päiväkodin jo vuonna 1932. Kaupungistumisen tiivistyessä myös päivähoitopaikkojen kysyntä kasvoi nopeasti. Kuten tavallisesti tarjonta laahasi jäljessä eikä Huopalahden kunta ja myöhemmin Helsingin kaupunkikaan ollut erityisen ripeä tilanteen korjaamisessa. Vuonna 1957 Myllykalliolle viimein valmistui hoitopaikka, ja säätiön tiloissa aloitti toinen kaupungin lastentarha Leppäkerttu. 1970-luvun vaihteessa Katajaharjuun perustettiin yksityinen päiväkoti ja saarelle saatiin saksalainen ja englantilainen leikkikoulu.

1970-luvun alussa myös lastenhoito otettiin yhä kiinteämmin osaksi hyvinvointivaltion ideaa. Verkalleen liikkeelle lähtenyt kehitys alkoi kiihtyä. Naisten työssäkäynti yleistyi ja julkishallinnon oli jo kansantaloudellisessa mielessä järkevää tukea työvoiman määrän kasvua. Vuosikymmenen puolivälissä kaupunki tarjosi saarelaisille lapsille yli 300 paikkaa ja kirkko lähes yhtä paljon. Perhepäivähoidossa oli niin ikään noin 300 lasta. Tämän lisäksi Lahnalahdessa oli valvottu leikkipuisto. Tästä huolimatta jonotuslistat täyttyivät ja puhe päivähoitopaikkojen riittämättömyydestä kävi edelleen kiivaana. 1980-luvulla Lauttasaaren kokonaisväkiluku alkoi vähentyä ja alle kouluikäisten määrä laskea. Väestöllinen muutos helpottikin painetta, mutta myös uusia hoitopaikkoja saatiin lisää. Vuonna 1983 Vattuniemeen saatiin asukasyhdistyksen aktiivisuuden ansioista uusi tarha. Pian Lauttasaaressa toimi jo 10 kunnallista ja 5 yksityistä päiväkotia.

Kuva: Päiväkoti Pajalahti Volker von Bonin, HKM. (1978)
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1975 – Lauttasaari vuonna 1975

Lähetetty by

Ennusteet Lauttasaaren asukasmäärän kasvusta näyttivät 1970-luvun alussa olleen liian optimistisia. Kehitys oli pysähtynyt paikoilleen: vuonna 1975 saarelaisia oli 21 868, lähes yhtä paljon kuin vuonna 1964. Huomattavan osan ennustetusta lisäyksestä päätyi kaupungin rajojen ulkopuolelle. Espoosta oli 10 vuoden aikana tullut ensin kauppala ja pian kaupunki, jossa väestö kasvoi vuosittain noin 4 000:lla. Helsingissäkin väkimäärä nousi, mutta pääkaupungissa kasvu suuntautui pääosin uusiin lähiöihin. Naisten suhteellinen osuus oli 15 vuodessa kasvanut noin prosentin verran ja ruotsinkielisten määrä vähentynyt noin puolitoista prosenttia. Sosiaalinen muutos oli suhteellisesti vähäistä, mutta muutama aiemmin alkanut suuntaus oli vuosien myötä vahvistunut. Ensinnäkin Lauttasaari houkutteli selvästi ylempää keskiluokkaa, kun taas alemman sosiaaliryhmän osuus pieneni jatkuvasti. Teollisuus- ja käsityöammateissa toimineiden osuus oli pudonnut jopa huomattavasti: 20 prosentista vajaaseen 9 prosenttiin. Toisaalta Lauttasaaren tonttihintojen selvä kallistuminen ja niiden siirtyminen asuntohintoihin oli vahvistanut paitsi varakkaiden osuutta myös ennen kaikkea nostanut alueen keski-ikää. Nuoret lapsiperheet joutuivat usein etsimään kotinsa muualta.

Kuva: Kai R. Lehtonen, Lauttasaaren säätiö. (1974).
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1975 – Lauttasaari kaukolämpöverkkoon

Lähetetty by

Sähkönjakelu ja virran syöttö Lauttasaareen kävi merikaapelien välityksellä. Kulutuksen kasvuun reagoitiin lisäämällä kaapeleiden määrää. Vuonna 1976 käytössä oli yhteensä 9 johtoa. Samaan aikaan tapahtui lämmönjakelussa muutos. Helsingin mantereella kaukolämpöverkkoon oli siirrytty alueittain jo 1950-luvulla, mutta Lauttasaari pysyi pitkään palvelun ulkopuolella, sillä vanha läppäsilta ei soveltunut kuljetusalustaksi. Lapinlahden sillan valmistumisen myötä ongelmaan saatiin ratkaisu: johto vedettiin saarelle vuonna 1973. Laajojen rakennustöiden jälkeen Lauttasaari Katajaharjua lukuun ottamatta liitettiin Helsingin kaukolämpöverkkoon loppuvuodesta 1975.

Kuva: Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi