Vuoden 2002 yleiskaavan jälkeen tulevaisuuden kaupungin suunnittelussa visioita on lähdetty rakentamaan entistä kauaskantoisemmin. Tähtäimessä on se, millainen kaupunki Helsinki voisi kuluvan vuosisadan puolivälissä olla. Keskeinen uudistuksen moottori on entistä voimakkaampia muuttovirtoja povaavat väestöennusteet: vuonna 2050 pääkaupunkiin odotetaan lähes 240 000 uutta asukasta, mikä nostaisi kokonaismäärän 860 000. Luvut vaikuttavat korkeilta, mutta tälläkin hetkellä kaupungin vuotuinen asukaslisäys on lähes 9000 asukasta, mikä ylittää pitkän aikavälin ennusteiden keskimääräisen vuosittaisen väestönkasvun jopa huomattavasti.

Yleiskaavan luonnos julkaistiin loppuvuonna 2014. Lauttasaarelle suunnitelma povaa melkoista remonttia. Nykyisen 22 000 asukkaan kaupunginosaan olisi kaikkien muutosten toteutuessa tulossa yli kaksinkertainen määrä lisää asukkaita. Nykyisten alueiden tiivistämisen ohella tilaa rakennuksille saataisiin siten, että Koivusaareen, Länsiväylän varteen ja Melkkiin sijoitettaisiin kuhunkin noin 5000 uutta asukasta. Kokonaisuutena tämä tarkoittasi, että asukastiheys olisi merkittävästi nykyistä korkeampi ja yltävän kantakaupungin lukuihin. Suuria ennustajan lahjoja ei tarvitse olla, kun voi ennustaa, että kaavoituksesta tullaan vielä keskustelemaan kovin äänenpainoin lähitulevaisuudessa. Erityisesti avoinna ollut Koivusaaren kysymys hiertänee virkamiesten ja kaupunkilaisten välejä.

Jos Lauttasaaren muutosta haluaa tarkkailla, ei tarvitse kurotella edes vuosikymmenien taakse. Tälläkin hetkellä saarella on vireillä huomattavia muutostöitä. Uusia rakennuksia kohoaa, metrojuna odottaa vielä neitsytmatkaansa ja ostarin jälkeensä jättämä kuoppa alkaa täyttyä hitaasti uuden keskuksen juurista. Erityisesti metron tulo muokannee lauttasaarelaisten elämää monin tavoin. Kulkuyhteyksien paraneminen erityisesti saaren keskusalueelle on luonnollisesti saanut laajaa kannatusta. Mutta toisaalta huoli saaren reuna-alueiden liikenneyhteyksien tulevaisuudesta aiheuttaa huolta. HSL on yhdessä kaupunkisuunnitteluviraston kanssa tehnyt alustavan suunnitelmat nykyisten bussiyhteyksien muokkaamisesta. Kaupungilla uskotaan, että luonnos toteutuessaan parantaa tarjontaa Vattuniemestä, mutta heikentää jonkin verran yhteyksiä Katajaharjusta ruuhka-aikoina. Todellisuutta on kuitenkin vaikea tarkoin arvioida etukäteen.

Vastaavasti mahdolliset metron mukanaan tuomat sosiaalisien ja taloudellisten vaikutusten ennakointi ei ole helppoa. Oletettavaa on, että metro voi ainakin marginaalisesti lisätä häiriökäyttäytymistä asemien läheisyydessä. Toisin kuin joskus on väitetty, metro ei itsessään siirrä ongelmia mahdollisilta heikkomaineisimmilta alueilta. Sen sijaan Lauttasaareen suuntautuvan liikenteen lisäys ja sen kasautuminen muutamalle alueelle saattavat nostaa lieveilmiöiden määrää paikallisesti. Näin lienee ainakin tilanne Koivusaaressa. Toisaalta kauttakulku on osaltaan muokannut saaren luonnetta jo pitkään eikä mainittavia vaikeuksia ole aiemminkaan esiintynyt.
Liikkuvuuden kasvu tuo niin ikään taloudellisia vaikutuksia. Kysymys, onko Lauttasaari tässä yhtälössä hyötyjä vai menettäjä, on kuitenkin tulevaisuuden ratkaistavissa. Palveluiden saavutettavuus kuitenkin tulee muuttumaan. Lauttasaaren ympäristön ja viihtyvyyden kannalta monia huolestuttanut asumistiheyden kasvu ainakin oletettavasti lisää lähipalveluita. Miten tämä lisäys suhteutuu kasvavaan asukaslukuun, on keskeinen haaste.

Muutostenkin kourissa Lauttasaari säilyttänee lauttasaarelaisuutensa. Alue on läpi modernin ajan ollut mielenkiintoinen liikkeen ja pysyvyyden sekoitus. Ihmisiä on tullut ja mennyt, mutta saaren ominaispiirteet ovat säilyneet jopa hämmentävällä tavalla. Tämän lienee taannut vahva paikallinen kulttuuriperinne, joka on muokkautunut saaren maantieteellisten reunaehtojen kautta. Yhteisöllisyys on ollut Lauttasaaren suurin voimavara eikä mikään viittaa siihen, että tämä polttoaine loppuisi.

Kuva: Osa Helsingin yleiskaavaluonnoksesta, Helsingin kaupunki.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

Suunnitelmat metroradan rakentamisesta Lauttasaaren kautta Espooseen toivat kylkijäisinä vaatimuksen yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä erityisesti Lauttasaareen suunnitellun kahden aseman lähettyvillä. Tavoite ei ollut uusi, vaan heijasteli paljon laajempi kaupunkisuunnittelun tavoitteita. Espoon Tapiolan tapaisten hajasijoitettujen pistekohteiden aikakausi oli jo menneisyyttä. Modernimpi katsantokanta painotti nimenomaan mahdollisimman tehokasta maankäyttöä erityisesti keskusta-alueiden lähettyvillä. Näkemystä perusteltiin palveluiden järjestämisellä, liikenneyhteyksillä sekä taloudellisilla ja ekologisilla hyödyillä. Vielä 1990-luvun lopulla Lauttasaaren uudisrakentaminen kohdistui Vattuniemeen. Valinta oli luonnollinen, sillä teollisuuden pako oli yhä voimistunut ja tilaa rakentamiselle vapautui helposti. Vanhan vedenpuhdistamon paikalle saatiin vuonna 1999 rakennettua yhdeksän asuinkerrostaloa ja British American Tobacco Nordicin tontille jo aiemmin viisi. Paikallisen muokkauksen sijaan Helsingissä tavoiteltiin kuitenkin paljon laaja-alaisempaa suunnitelmaa uudesta kaupunkirakenteesta.

Uusien pyrkimysten linjaus aloitettiin jo loppuvuodesta 1996, kun yleiskaavan valmistelu Helsingissä aloitettiin. Taustalla olivat rankat lamavuodet. Ne olivat kolhineet suomalaista yhteiskuntaa ja kääntäneet pääkaupungin asukasluvun jälleen kasvuun. Hiljentyneillä työmarkkinoilla Helsinki oli monen työttömäksi jääneen ulkopaikkakuntalaisen toivo. Asukasmäärän kasvu ei kuitenkaan näyttänyt taantuvan tulevaisuudessakaan. Pitemmän aikavälin väestöennusteet toivat kaupunkiin jatkuvasti väkeä hetkellisten suhdannevaihteluiden jälkeenkin ja oli odotettavissa, että asuntojen kysyntä kasvaisi voimakkaasti seuraavien vuosikymmenten aikana. Uusille kaupunkilaisille piti löytää tilaa. Yhdyskuntarakentamisessa tavoitteet olivat kuitenkin korkeammalla kuin pelkässä uudiskohteiden tonttien etsinnässä. Suunnittelupöydälle viedyllä yleiskaavalla Helsingistä haluttiin muokata suorastaan länsieurooppalainen metropoli, jonka elinvoimaisuus ja kilpailukyky taattaisiin rakennustehokkuutta kokonaisvaltaisesti kasvattamalla. Lähtökohtaisesti kaikki rakentamattomat alueet olivat mahdollisia rakennusalueita.

Ensimmäinen versio julkaistiin kaupunkilaisille vuonna 1999. Se oli maltillisestikin ilmaistuna järkytys monelle kaupunginosayhdistykselle. Erityisesti Lauttasaaressa ehdotus synnytti laajan vastarinnan, niin intensiiviseksi rakennustyömaaksi saarta oltiin viemässä. Suunnitelman mukaan Lauttasaareen oli tarkoitus sijoittaa kaikkiaan 65 000 uutta kerrosneliömetriä ja voimakkaimmin rakennustoiminta haluttiin suunnata tulevan metroaseman tienoolle Koivusaareen, Maamonlahden ja Lemislahden alueelle sekä Lauttasaaren eteläkärjestä aina Melkkiin asti ulottuvalle kaistaleelle. Saarelaisten mielestä koko Lauttasaaren sielua oltiin turmelemassa: huomattava osa laajoista virkistysaluista, puistoista ja rannoista oli peitetty karttaan värikynällä. Lauttasaari merellisenä kaupunginosana oli uhattuna. Kritiikin äänitorveksi muodostui Lauttasaari Seura ja erityisesti Lauttasaari-lehti. Kaupungin ja asukkaiden välillä ei näyttänyt löytyvän yhteisymmärrystä, vaikka esityksiä tehtiin, muokattiin ja vedettiin takaisin piirustuspöydälle. Osittain vastarinta voimistui myös siksi, että kaupungin koettiin hoitaneen tiedotustoimintansa ja asukkaiden kuuleminen hyvinkin ylimalkaisesti.

Lopulta yleiskaava kuitenkin julkaistiin vuonna 2002. Vaivalla siihen oli saatu muutoksia, jotka ainakin kompromissina tyydyttivät kaupunginosa-aktiiveja. Ranta-alueiden rakentaminen onnistuttiin estämään, mutta toisaalta kaupunginvaltuustossakin tunteita kuumentaneessa Koivusaaren kysymyksessä jouduttiin tyytymään aikalisään. Se jätettiin myöhemmin ratkaistavaksi. Varmaa oli kuitenkin, että metron varmistuminen viimeistään nostaisi kiistan uudelleen esiin.

Kuva: Osa yleiskaavasta, Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi