post

1951 – Uusi asemakaava ja rakennusbuumi

Lähetetty by

Sota kaikessa rujoudessaan on aina jonkun uuden alku. Kaupunkisuunnittelussa murros toi eturintamaan ennakkoluulottoman modernismin ja tulevaisuudenuskon. Selkeimmän muotonsa tämä sai jo 1930-luvulla syntyneessä funktionalistisessa ajattelutavassa, jonka keskeiset ideat vyöhykkeisestä maankäytöstä sekä tiiviin ja matalan rakennustavan korvaamisesta harvalla ja korkealla. Väinö Tuukkasen johdolla valmistunut vuoden 1951 asemakaava vannoi pitkälti näiden ihanteiden nimeen. Lähtökohtana oli oletus Helsingin voimakkaasta kasvusta seuraavien vuosikymmenien aikana: vuonna 1990 pääkaupungissa arvioitiin asuvan jo 710 000 ihmistä. Lauttasaaren tarkoitus oli asuttaa näistä lähes 30 000. Rakennustehokuudeksi muutettuna tämä tarkoitti käytännössä sitä, että Lauttasaaresta suunniteltiin keskiarvollisesti melko matalien kerrostalojen lähiötä. Verrattain verkkaisesti edennyt rakennustoiminta kiihtyi säännöstelyn purkamisen myötä vuonna 1950. Vauhti oli silmiin pistävää: vuotuinen huoneistomäärän kasvu ylsi lähes 10 prosenttiin. Joukossa oli rakennuttajina myös suuria työnantajia, jotka pitivät Lauttasaarta hyvänä paikkana henkilökunnan asuttamiseen. Uudisrakentaminen keskittyi pääosin saaren keskiosiin. Huomattavaa oli kuitenkin, että poiketen monista muista aikakauden lähiöistä Lauttasaaren rakennustoimintaa ei toteutettu lopulta suurten yhtenäisten kokonaisuuksien kautta. Määrittelevänä tekijänä oli vanhat tontit, jotka loivat rajoitteita rakentamiselle. Ehyt kokonaisuus muodostui lähinnä viheralueiden hyödyntämisen kautta.

Uusi asemakaava ja rakennusbuumi yhdessä tarkoittivat myös sitä, että vanhojen huviloiden elintila alkoi olla uhattuna. Kun muutos mahdollisti kerrostalojen rakentamisen myös omakotitalotonteille, korvaukset kävivät houkutteleviksi varsinkin heikkokuntoisten huviloiden kohdalla. Urbanisoituminen oli kuitenkin tietoinen valinta. Nuorelle esikaupungille määrättiin tehtävä, joka soveltui heikosti yhteen huvilayhteisön perinteiden kanssa. Suuria muutoksia olivat myös uudelle läpikulkutielle varattu tila sekä kaavassa määrätyt luonnonrantojen pengertäminen ja lahtien täyttäminen.
Kuva: Lentokuvakortti Lauttasaaresta, Myllykallion ja vastarakennetun Isokaaren alueelta. Keskellä raivattu alue mihin kirkko myöhemmin rakennettiin. Kuvattu vuonna 1956.

Degermanin postikorttikokoelma, Lauttasaaren säätiö.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1951 – Katujen nimet muuttuvat

Lähetetty by

Kun Lauttasaari liitettiin Helsinkiin, kokivat myös monet katujen nimet ja numerot muutoksen. Jo aiemmin tehty asemakaavanmuutos oli muuttanut talojen numerointia. Esimerkiksi Uno Helvon koti sijaitsi alun perin Pohjoissatamakatu 13:ssa ja myöhemmin osoite muuttui Pohjoissatamakatu 9:ksi. Kaupunkiliitosta seuranneen vuoden 1951 uudelleenjärjestelyn jälkeen talo sijaitsi Pajalahdentie 27.

Kuva: Holger Degermannin postikorttikokoelma, Lauttasaaren säätiö.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1950 – Nuori kaupunginosa

Lähetetty by

Helsingin nuori kaupunginosa jatkoi muuntumistaan sodan jälkeisinä vuosina. Huviloiden tonteille alettiin pystyttää vuokrakerrostaloja, maisemalle aiemmin tunnusomaisia metsiä raivattiin uudisrakentamiseen ja yhdyskuntarakenteesta tuli entistä kaupunkimaisempi. Asukasmäärän kasvu oli sotien seurauksena vielä maltillista: vuonna 1949 pääkaupungin asukkaista vain vajaa kaksi prosenttia asui Lauttasaaressa. Silti saaren yhteiskuntarakenne oli muutostilassa: vajaassa puolessa vuosisadassa peräti yläluokkaisesta Lauttasaaresta oli tullut työväkivaltaista. Kehitys voimistui edelleen 1940-luvun lopussa.

Kuva: Lapsia hiihtämässä Lauttasaaren VPK:n talon takana 1950-luvulla. Eino Heinonen, HKM.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1946 – Lauttasaari liitetään Helsinkiin

Lähetetty by

Huopalahden kunnan perustamisen aikaan Helsingin esikaupunkivaltuuskunta esitti suunnitelman, jossa vastamuodostettu Huopalahden kunta olisi kokonaisuudessaan liitettävä osaksi Helsinkiä. Tähän tulokseen oli tullut myös valtioneuvosto, joka määräsi vuonna 1927 käynnistettäväksi selvitystyön pääkaupunkiseudun tulevista alueliitoksista. Loppulausunnossa Huopalahden kunnan katsottiin olevan lähinnä hajanaisuutensa vuoksi ongelmallinen hallinnollinen kokonaisuus, ja sen purkamista suositeltiin. Käytännössä tämä tarkoitti Lauttasaaren siirtämistä osaksi Helsinkiä. Nyt sekä saarella että mantereella oltiin yhtä mieltä alueen tulevaisuudesta. Byrokratian ratas pyörii kuitenkin hitaasti: lopulta sota esti pitkäksi aikaa suunnitelmat suuresta kuntaliitoksen toteutuksesta. Lauttasaaresta tuli osa Helsinkiä vasta vuonna 1946. Kuitenkin jo vuonna 1939 Lauttasaari liitettiin osaksi Helsingin pohjoisia seurakuntia.

Kuva: Helsingin kaupungin historiallinen laajeneminen. Wikipedia.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1936 – Linja-autoliikenne alkaa

Lähetetty by

Kun silta oli rakennettu ja kauttakulkuliikenne länteen virtasi Lauttasaaren läpi, oli luonnollista käynnistää linja-autoliikenne saareen. Tämän toteutti kaksi yksityistä liikennöitsijää vuonna 1936. Samaan aikaan aloitti toimintansa kaupungin omistama Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö. Vuonna 1937 R & O osti Lauttasaaren linjojen kaluston ja liikenneluvat. Erottajalta länsipuoleisille esikaupunkialueille suuntautuneet linjat olivat 20-sarjaa. Lauttasaaren ensimmäisen bussin numero oli 20. Myöhemmin mukaan tulivat bussit 23 ja 24.
Kaupunki kasvoi ja linja-autoliikenne lisääntyi, joten bussien numerointia haluttiin yhtenäistää. Vuoden 1966 uudistuksessa Lauttasaaren vanha linja, numero 20, sai kuitenkin pitää tunnuksensa, sillä postinumeroihin perustuneessa sarjoituksessa numero 20 tarkoitti juuri Lauttasaarta.

Kuva: Matkustajia Lauttasaaren linjojen pysäkillä Erottajalla vuonna 1948. Foto Roos, HKM.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1936 – Ensimmäiset vesijohdot ja viemäriverkko

Lähetetty by

Helsinki-Turku maantien parantaminen toi samalla muutoksia Lauttasaaren kunnallistekniikkaan. Uuden Jorvaksentien rakentamisen yhteydessä saareen vedettiin ensimmäiset vesijohdot, ja vedenjakelu Lauttasaarentien lähistöllä sijainneisiin kiinteistöihin aloitettiin vuonna 1936. Putkistoja vedettiin samaan aikaan muuallekin Helsingin esikaupunkialueelle. Asukasmäärän kasvaessa ja LVI-laitteiden kehittyessä vedenkulutus lisääntyi nopeasti ja tarve palvelun parantamiseen kasvoi. Helsinkiin liittämisen aikoihin verkoston kattavuus oli kuitenkin yhä verrattain heikko. Valmistuneisiin kerrostaloihin vesijohdot rakentamisen yhteydessä vedettiin, mutta huomattava osa muusta rakennuskannasta oli yhä juoksevan veden ulottumattomissa. Kunnallistekniikan rakentaminen ja ylläpito ei lain mukaan ollut maalaiskuntien tai taajaväkisten yhdyskuntien vastuulla. Juoksevaa vettä suurempi ongelma oli jätevedet, joiden poistaminen oli yhä tontin omistajan vastuulla. Tyypillistä oli, että likavesiputki vedettiin talon ulkopuolelle, jossa vesi laskettiin ympäristöön. Hajuhaitat olivat arkipäivää.

Kuva: Sakari Pälsi, HKM.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1935 – Silta tuo kaupungin saarelle

Lähetetty by

Väistämättömältä tuntuneen kuntaliitoksen ollessa yhä suunnitteluasteella Lauttasaari alkoi kaupungistua. Erityisesti 1930-luku oli suurten muutosten aikaa vanhassa huvilayhdyskunnassa. Taustalla väijyi pula-aika, joka joudutti erilaisten kunnallisteknisten investointien ja hätäaputöinä tehtyjen uudistusten läpivientiä. Valtiovalta tuki muutosta. Vuonna 1932 tuli voimaan uusi asemakaavalaki, jonka mukaan maalaiskuntaan kuuluvalle asutuskeskukselle oli vahvistettava rakennuskaava. Vielä suurempi muutos oli pitkään tavoitellun sillan rakentaminen. Ensimmäisen suunnitelman esitti Julius Tallberg jo höyrylaivaliikenteen aloitusvuonna 1914. Suurten kustannusten vuoksi kauppias yritti saada Helsinkiä kiinnostumaan yhteishankkeesta. Sillasta tehtiinkin luonnos, mutta tarkempia rakennusselvityksiä ei toteutettu. Tallberg kuitenkin jatkoi yritystään sillan aikaansaamiseksi. Saaren asukasmäärän ja virkistyskäytön kasvu tekivät varsin pian selväksi, että yksi laiva ei riittänyt kuljettamaan väkeä ja tavaroita etenkään ruuhka-aikaan. Painetta helpottamaan Tallberg oli jo aiemmin hankkinut tavaraliikenteeseen Rex-moottoriveneen. Senkin kapasiteetti oli kuitenkin rajallinen. Lauttasaaren taajaväkisen yhdyskunnan yleinen kokous päättikin vuonna 1928, että silta oli välttämätön ja todellinen valmistelutyö oli viipymättä aloitettava. Lauttasaaren valtuuskunta muodosti asiaa ajamaan erityisen siltatoimikunnan, joka palkkasi käytännön insinöörityöhön Oswald Parlandin ja T. Karlssonin.

Hätäaputyöt olivat tyypillisesti suuria julkisvallan rahoittamia rakennusprojekteja. Jo 1860-luvun nälkävuosina rakennettiin rautatietä Lahdesta Pietariin. Myös Lauttasaaren sillan rakentaminen näh-tiin lamakautena osana laajempaa tieverkon pystyttämistä. Siihen toki oli tarvekin. Varsinkin 1920-luvun lopussa vilkastuneelle autoliikenteelle ei käytännössä ollut kunnollista reittiä pääkaupungista länteen. Ainoa kulkukelpoinen tie Espoon eteläosiin kiersi Laajalahden. Suunnitelma tien uudelleenlinjauksesta eivät kuitenkaan rajoittuneet ainoastaan lähialueen liikenteen järkeistämiseen. Valtio tavoitteli samaan aikaan koko Helsingin ja Turun välisen tieyhteyden parantamista. Valmistelutyön aikana ensimmäisenä vaihtoehtoja ollut Munkkiniemen kautta kulkeneesta vaihtoehdosta luovuttiin ja tilalle tuli Salmisaaresta Lauttasaareen kulkenut linjaus, joka periaatteessa oli tarvittavien siltatöiden vuoksi selvästi kalliimpi vaihtoehto. Ehdotus päätettiin kuitenkin toteuttaa, kun siltatöiden kustannukset jaettiin Gunnar Tallbergin perikunnan, Helsingin kaupungin ja valtion välillä. Parlandin ja Karlssonin suunnitelma eteni näin ehdotukseksi maaherralle. Kun Helsingin kaupunkikin oli myötämielinen toteutukselle, lääninhallitus hyväksyi rakennusluvat syksyllä 1932. Varsinainen rakennustyö aloitettiin vuonna 1934 Sörnäisissä sijanneen Kone- ja Silta Oy:n tiloissa. Liikenteelle silta avattiin juhlallisuuksien jälkeen 20. joulukuuta 1935.

Kuva: Börje Dilén, HKM. (1953)
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1926 – Poliisiasema Lauttasaareen

Lähetetty by

Salakuljettajat eivät itse juurikaan näkyneet huvilayhteisön arjessa, sillä huomaamattomuus ja varovaisuus olivat menestyksekkään yritystoiminnan edellytyksiä. Sen sijaan juopuneet ja meluisat asiakkaat sekä viinan jatkojakeluun osallistuneet pikkurikolliset aiheuttivat järjestyshäiriöitä. Tilanne äityi siinä määrin pahaksi, että vuonna 1926 Lauttasaareen päätettiin perustaa oma poliisiasema. Neljän vakituisen poliisin läsnäolo rauhoitti lieveilmiöitä, mutta huvilayhteisön kolhiintunutta mainetta se ei heti onnistunut korjaamaan. Saaren uusiin kerrostaloihin oli aluksi jopa vaikea houkutella asukkaita salakaupan epämääräisyyksien vuoksi.
1920-luvun puolivälissä saarelle saatiin myös oma lääkäri ja sairaanhoitaja. Lähin varsinainen sairaala oli kuitenkin edelleen Kampissa sijainnut Marian sairaala.

Kuva: Lauttasaaren poliisivankilan asemapiirros. Kansallisarkisto.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1922 – Lauttasaari Helsingin puhelin- ja sähköverkkoon

Lähetetty by

Saaren kaupungistumisen kannalta tärkeät askeleet otettiin 1920-luvun vaihteen tienoilla. Vuonna 1919 Julius Tallberg sai neuvoteltua, että Lauttasaaren käsivälitteinen puhelinkeskus ja sen 25 puhelinta liitettiin Helsingin Puhelinyhdistyksen verkkoon. Vuonna 1922 saareen vedettiin kaupungin puolelta sähkökaapeli, minkä seurauksena myös sähkönkäyttö saarella yleistyi nopeasti. Kulujen kasvun vuoksi ja ylimääräisiä tuloja tavoitellen kartano päätti kaksinkertaistaa sähkön hinnan. Protestina huvilat lopettivat kahdeksi viikoksi sähkön kulutuksen kokonaan. Sovittelun jälkeen kartano joutui taipumaan siihen, että sähkön hinta palautettiin ennalleen. Öljylamput sammuivat taas ja sähkövalo valaisi huviloita jälleen.

Kuva: Kappaneudoksentie 8 sijaitseva vuonna 1938 valmistunut Lars Sonckin suunnittelema Puhelinkeskuksen rakennus. Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1920 – Lauttasaari osaksi Huopalahden kuntaa

Lähetetty by

Kun tavoitteet Lauttasaaren liittämisestä Helsinkiin eivät käytännössä edenneet, suunnattiin katse hallinnollisissa järjestelyissä toisaalle. Vuonna 1917 senaatin päätöksellä Helsingin maalaiskuntaan kuuluneesta Lauttasaaresta muodostettiin Munkkiniemen tapaan ns. taajaväkinen yhdyskunta. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että nopeasti kasvaneille alueille haluttiin antaa mahdollisuus kehittää toimintaansa aiempaa omavaltaisemmin. Kaikkia päätöksiä ei tarvinnut enää alistaa kunnan virkakoneistolle eikä kaikkia verovaroja myöskään tilitetty taajaman ulkopuolelle. Toisaalta päätös toi mukanaan velvollisuuden kunnallistekniikan ja palveluiden entistä säntillisemmästä järjestämisestä. Saman vuoden syksyllä Lauttasaaren, Munkkiniemen ja Haagan yhdyskunnat esittivät kuntakokouksessa halunsa erota Helsingin maalaiskunnasta ja muodostaa yhteinen Huopalahden kunta. Lain vaatiman kansanäänestyksen jälkeen yhdistyminen toteutettiin ja uuden hallintoyksikön ensimmäiset kunnallisvaalit pidettiin vuonna 1920.

Uusi kunta oli ennen kaikkea hallinnollinen kokonaisuus, minkä vuoksi yhtenäistä identiteettiä ei koskaan syntynyt. Ainoa kyliä todella yhdistävä tekijä oli Helsingin läheisyys. Vuonna 1946 Helsingin suuri alueliitos päätti kunnan 25-vuotisen taipaleen.
Kuva: Huopalahden kunnan alueet. Hoger Degermanin postikorttikokoelma, Lauttasaaren säätiö.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi