Postikortti Kasinon ranna merikylpylästä ennen vuotta 1913.
Kuva: Holger Degermanin postikorttikokoelma, Lauttasaaren säätiö.
Ympäristö ja luonto
1910 – Drumsö Strandcafe
Postikortti Drumsö Strandcafesta 1910-luvulta.
Kuva: Johan ja Nils Strömsholmin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Ympäristö ja luonto
1976 – Liikennepuisto
Syksyllä 1968 Lauttasaaren säätiön hallituksen jäsen Teuvo Hassinen ehdotti, että Lauttasaaren rakennettaisiin liikennepuisto. Vastaavanlaisia lapsille tarkoitettuja liikennesääntöjen opettelupaikkoja oli pystytetty ympäri Suomea ja Helsingin Auroran liikennekaupunki toimi eräänlaisena esimerkkitapauksena. Hanke lähti liikkeelle myötätuulessa, sillä taustavoimaksi saatiin myös Lauttasaari-Seura. Voimakkaasta tahtotilasta huolimatta työn loppuunsaattaminen kesti useita vuosia. Lopulta vuonna 1976 vietettiin Hevosenkenkäpuistossa suureelliset avajaiset, johon saapui yli tuhat saarelaista. Innostunut vastaanotto ei kuitenkaan siirtynyt arkeen, ja ohjaajien puutteessa puisto jäi vähälle käytölle. Tila heräsi kuitenkin uuteen eloon myöhemmin: tilalle nousi skeittipuisto, jonka nuoriso pian otti omakseen.
Kuva: Liikennepuiston avajaiset vuonna 1976. Lauttasaaren säätiö.
Ihmiset ja yhteisö
1975 – Vanhustentalo valmistuu
Lauttasaaren asukkaiden ikääntyminen näkyi myös saaren elämässä. Erilaiset senioriyhdistysten luku- ja jäsenmäärät kasvoivat ja toisaalta puheet vanhusten hoidosta saivat aivan uutta pontta. Lauttasaaren seurakunnan ohella säätiö saattoi suunnata rahallisia voimavarojaan vanhusten asialle. Vähävaraisten tukemisen lisäksi säätiö oli merkittävässä osassa, kun Lauttasaareen alettiin toden teolla suunnitella omaa vanhainkotia vuonna 1967. Tukea tavoitteille annettiin myös Helsingin huoltovirastosta, jonka arvion mukaan vanhusten määrä koko kaupungissa tulisi lähi vuosikymmenien aikana kasvamaan selvästi. Laitosapua tarvitsevien lisätiloista oli huutava pula. Kaupungin positiivinen suhtautuminen takasi myös sen, että tontti vanhainkotia varten järjestyi verrattain mutkattomasti Pohjoiskaari 1-3:sta. Hanketta varten perustettiin oma säätiö, jolle suuri joukko lauttasaarelaisia seuroja ja yhdistyksiä antoi lahjoituksia. Veikko Malmion suunnittelema talo vihittiin käyttöön syyskuussa 1975.
Kuva: Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö
1932 – Lauttasaaren kirjasto
Suomen yleisen kirjastolaitoksen läpimurto on vahvasti liitoksissa 1800-luvun jälkipuoliskon fennomaanisen liikkeen rahvaan sivistämisihanteeseen. Nuori kansakunta tarvitsi itsetietoisia ja kehitykselle vihkiytyneitä kansalaisia. Tässä projektissa erityisten kansankirjastojen oli tarkoitus toimia eräänlaisina tiedon aarreaittoina. Palvelulla ei katsottu olevan edes kysyntää sivistyneistön keskuudessa, sillä heillä oli omat yksityiset lukukabinettinsa.
Aktiiviseen kansalaistoimintaan perustuneet yksityiset kirjastot saivat 1800-luvun lopulla rinnalleen myös kunnallisia kirjastoja. Jo vuoden 1866 kansakoululaki oli patistanut kuntia perustamaan kirjastoja koulujen yhteyteen, mutta varsinaisen velvoitteen puuttuessa tavoitteet eivät toteutunet. Vuonna 1878 suunta muuttui, kun Helsingin kaupunki otti kansankirjaston rahoituksen vastuulleen. Helsingin kaupunginkirjastosta tuli näin yleisen kunnallisen kirjastolaitoksen esikuva. Itsenäisyyden alussa kunnan kirjastojen toimintaa helpotettiin yhä: vuoden 1921 valtionapulaki mahdollisti kirjastoille valtionavun ja vuoden 1928 kirjastolaki lopulta teki tuesta lakisääteisen. Määrärahojen niukkuudesta kärsinyt toiminta pääsi tämän jälkeen nopeasti kehittymään.
Vuonna 1932 myös Huopalahden kunta päätti perustaa kirjastot Lauttasaareen ja Munkkiniemeen. Lauttasaaressa toiminta käynnistettiin perinteen mukaisesti kansakoulun tiloissa. Pajalahden koulun opettajainhuoneessa toimineessa kirjastossa oli lainattavissa jo yli 1000 teosta. Vuonna 1949 kirjasto sai uudet tilat ravintola Kultaiselta Ankalta vapaaksi jääneestä huoneistosta Otavantie 9-11:sta (nykyään Otavantie 3:sta). Seitsemän vuoden jälkeen oli edessä jälleen muutto. Lauttasaaren kasvaessa ja lainaustoiminnan vilkastuessa vanhat tilat jäivät ahtaiksi. Uusi osoite oli vuodesta 1956 lähtien Myllykallion koululla. Nykyisen kirjastorakennuksen avajaiset pidettiin puolestaan 15.12.1986 Pajalahdentie 10 a:ssa. Kooltaan kirjasto kasvoi lähes 2,5-kertaiseksi hyötypinta-alan ollessa 768 neliötä.
Kuvassa: Myllykallion kirjaston lainausosasto vuonna 1965.
Kuva: Volker von Bonin, HKM.
Ihmiset ja yhteisö
1913 – Lauttasaaren Kasino
Hevosraitiotien epäonninen taival poiki kuitenkin menestystä toisaalla. Liikennöinnin aloittamisen aikoihin Julius Tallberg rakennutti reitin varrelle Hevosenkenkälahteen kahvilan, jonka tarkoituksena oli toimia eräänlaisena levähdyspaikkana. Kahvila sai mahtipontisen nimen: Drumsö Casino. Samalle alueelle avattiin myös Lauttasaaren merikylpylä uimakoppeineen ja verkkopallokenttineen. Yhdistelmä oli avain menestykseen ja pian Kasino saavuttikin kuuluisuutta kaupunkilaisten keskuudessa. Se kilpaili suosiosta jopa Munkkiniemen maineikkaan Kalastajatorpan kanssa. Kahvilan tarina kuitenkin päättyi vuonna 1947, kun sodista ja taisteluista selvinnyt puinen huvilarakennus tuhoutui raivokkaassa tulipalossa. Menestyksen vuodet olivat muutoinkin takanapäin eikä toimintaa enää elvytetty. Täysin sen tarina ei ole jälkipolvienkaan muistoista hävinnyt: uimaranta kantaa yhä nimeä Kasinon ranta ja paikalla toimii suosittu kahvila.
Kuva: Lauttasaaren kasino 1910-luvulla, pöydässä vasemmalla Julius ja Alli Tallberg. Johan ja Nils Strömsholmin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö
1983 – Päivähoito Lauttasaaressa
Lauttasaari oli saanut ensimmäisen yksityisen päiväkodin jo vuonna 1932. Kaupungistumisen tiivistyessä myös päivähoitopaikkojen kysyntä kasvoi nopeasti. Kuten tavallisesti tarjonta laahasi jäljessä eikä Huopalahden kunta ja myöhemmin Helsingin kaupunkikaan ollut erityisen ripeä tilanteen korjaamisessa. Vuonna 1957 Myllykalliolle viimein valmistui hoitopaikka, ja säätiön tiloissa aloitti toinen kaupungin lastentarha Leppäkerttu. 1970-luvun vaihteessa Katajaharjuun perustettiin yksityinen päiväkoti ja saarelle saatiin saksalainen ja englantilainen leikkikoulu.
1970-luvun alussa myös lastenhoito otettiin yhä kiinteämmin osaksi hyvinvointivaltion ideaa. Verkalleen liikkeelle lähtenyt kehitys alkoi kiihtyä. Naisten työssäkäynti yleistyi ja julkishallinnon oli jo kansantaloudellisessa mielessä järkevää tukea työvoiman määrän kasvua. Vuosikymmenen puolivälissä kaupunki tarjosi saarelaisille lapsille yli 300 paikkaa ja kirkko lähes yhtä paljon. Perhepäivähoidossa oli niin ikään noin 300 lasta. Tämän lisäksi Lahnalahdessa oli valvottu leikkipuisto. Tästä huolimatta jonotuslistat täyttyivät ja puhe päivähoitopaikkojen riittämättömyydestä kävi edelleen kiivaana. 1980-luvulla Lauttasaaren kokonaisväkiluku alkoi vähentyä ja alle kouluikäisten määrä laskea. Väestöllinen muutos helpottikin painetta, mutta myös uusia hoitopaikkoja saatiin lisää. Vuonna 1983 Vattuniemeen saatiin asukasyhdistyksen aktiivisuuden ansioista uusi tarha. Pian Lauttasaaressa toimi jo 10 kunnallista ja 5 yksityistä päiväkotia.
Kuva: Päiväkoti Pajalahti Volker von Bonin, HKM. (1978)
Kalastajakylästä kaupunginosaksi
1971 – Oma terveyskeskus
Palvelut kehittyivät, mutta terveydenhuolto jäi vielä hankalasti saavutettavaksi. Yksityislääkäreiden vastaanottoja oli perustettu saarelle muutama, mutta julkisen aluelääkärin vastaanotolle sai vielä vuonna 1966 matkata joko Kaartinkaupunkiin tai Punavuoreen. Elokuussa 1971 saatiin vihdoin Lauttasaareen oma aluelääkäri, joka otti vastaan asukkaita Gyldenintiellä. Uuden kansanterveyslain tullessa voimaan keväällä 1972 nimi vaihtui terveyskeskukseksi. Palvelu saavutti nopeasti suosion: vuonna 1975 asiakkaita oli päivittäin keskimäärin peräti 71.
Kuvassa Lauttasaaren terveysaseman rakennustyömaa.
Kuva: Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi
1970 – Lauttasaaren ostoskeskus
Vuosikymmenen vaihteessa kauppakeskusten suunnittelu tuli osaksi lähiörakentamisen ideologiaa. Lauttasaari ei kulkenut tässä irrallaan muista alueista. Munkkivuoressa ostari oli rakennettu jo lähes kymmenen vuotta aiemmin ja moniin itäisiin ja pohjoisiin kaupunginosiin niitä alettiin suunnittelemaan 1960-luvun lopulla. Lauttasaaressa toteutuksen tiellä lähdettiin syksyllä 1967, kun rakennusliike Otto Wuorio osti Tallbergin perikunnalta kahden hehtaarin suuruisen tontin Lauttasaarentien varrelta. Rakennustöiden alkaessa paikalta raivattiin kolme vuosisadan alun puurakennusta sekä Steniuksen puutarhan kasvihuoneet. Kaavaan sisältyi myös neljä tien vieren korkeaa asuinkerrostaloa. Olli Kivisen suunnittelema kokonaisuus valmistui vuonna 1970.
Kuvassa Lauttasaaren ostoskeskuksen ja suunnitelmaan kuuluneiden kerrostaloasuntojen rakentamisurakka käynnissä.
Kuva: Lauttasaari-Seura
Kalastajakylästä kaupunginosaksi
1967 – Monipuolistuvat palvelut
Kaupungistumisen myötä Lauttasaaren palvelut kokivat suuren muutoksen: ne muuttivat muotoaan ja monipuolistuivat. Asukkaiden mielestä kehitys oli usein liiankin hidasta. Luonnollinen järjestys Helsingissä oli ollut se, että ensin tulivat asukkaat ja sitten palvelut. Lauttasaaressa oli vuonna 1960 liiketiloja yksi 155 asukasta kohden, mikä asukasmäärään nähden oli vähemmän kuin esimerkiksi Munkkiniemessä ja Kulosaaressa. Suunta oli kuitenkin selkeä. Vuonna 1966 Lauttasaareen saatiin uusi postitoimisto, pankkikonttoreita oli vuonna 1967 jo kahdeksan. Ravintoloiden määrä kasvoi huomattavasti hitaammin. 1960-luvun lopussa saarella oli vain yksi ruokaravintola, Taverna, mutta erityisesti toimistotilojen lisääntymisen myötä seuraavan vuosikymmenen alussa ilmestyi katukuvaan uusia yrittäjiä. Samalla palvelut monipuolistuivat. Helsingin keskustan ja Tapiolan väliin oli syntynyt palveluista lähes omavarainen kaupunginosa, jossa oli huoltoasema, apteekki, suutari, parturi-kampaamoja, päivittäistavarakauppoja, korjaamoja, kirjakauppoja, vaatetusliikkeitä, elokuvateatteri ja lukuisia muita erikoisliikkeitä.
Kuva: Shellin huoltoasema, Heikkiläntie 12, Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi