Kerrostalojen määrän yhä lisääntyessä ja Vattuniemen teollisuusalueen laajetessa Salmisaaresta vedettyjen syöttöputkien kapasiteetti ja vaatimattoman pumppuaseman tuottama paine ei enää riittänyt saaren tarpeisiin. Erityisesti kulutuspiikkien aikaan vedensaanti uusien kerrostalojen yläkerroksissa oli likipitäen olematonta. Ongelma oli yleinen, ja esimerkiksi Munkkiniemi kärsi samoista puutteista. Tilanteen ratkaisemiseksi Lauttasaareen päätettiin rakentaa vesitorni. Sijoituspaikaksi suunniteltiin aluksi saaren korkeinta kohtaa Myllykalliota. Tornin pystyttäminen mäelle ei ollut välttämätöntä, mutta sen ansiosta tornin omasta korkeudesta ja siten kustannuksista saatettiin säästää. Toinen vaihtoehto oli Kotkavuori. Vaikka se ei yltänyt Myllykallion korkeudelle, sen etuna oli lyhyempi etäisyys Salmisaaresta, josta uusi pääsyöttöputki oli tarkoitus vetää. Putkimateriaalin ja louhintatyön kalleuden vuoksi Kotkavuori vei voiton. Päätöksen teki helpoksi myös se, että suunnitteilla ollut Lauttasaaren kirkko vaati oman tilansa eikä tornia olisi voitu lopulta sijoittaa Myllykallion korkeimpaan kohtaan.

Sijoituspaikkaa vielä pohdittaessa oli suunnittelutyö jo aloitettu. Lopulta lähes puolentoista vuotta kestänyt valmisteluvaihe saatiin päätökseen maaliskuussa 1958, kun kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan vesitornin pääpiirustukset. Suunnitelman suurin erikoisuus oli vesisäiliön muoto. Aikakauden vesitornit olivat tyypillisesti malliltaan sylinterimäisiä, mutta Lauttasaaren tarpeisiin kartiomaisen säiliön katsottiin soveltuvan parhaiten. Malli oli uusi: Suomen ainoa vastaava kokonaisuus oli otettu käyttöön vasta seitsemän vuotta aiemmin Halikossa. Tuoreen tekniikan etuna oli se, että putkiston paineenvaihtelu oli huomattavasti pienempi kuin vastaavan kokoisessa sylinterimäisessä säiliössä. Tämä oli juuri sopiva lääke Lauttasaaren vesijohtoverkoston ongelmiin. Kun kustannuksetkaan eivät laskelmien mukaan kohonneet korkeammiksi, päätettiin Kotkavuorelle pystyttää uudenaikainen sienimäinen vesitorni.

Varsinaiset rakennustyöt kestivät 10 kuukautta, ja lopullisesti torni oli valmis helmikuun alussa 1959. Lauttasaaren maamerkistä tuli jylhä: tornin korkeus oli 34 metriä, katon halkaisija 45 metriä ja kahteen osaan jaetun säiliön kokonaistilavuus 4530 kuutiometriä. Tornin juurella leikkineen lapsen silmissä rakennelma oli aina arvoituksellinen jopa hieman pelottava. Sehän näytti ihka oikealta lentävältä lautaselta. Oli myös vaikea käsittää, miten painava betonimöhkäle saattoi ylipäätään pysyä kapealta tuntuneen tolpan varassa. Ilman säntillisiä lujuuslaskelmia ja tarkkaa rakennustyötä se ei pohjoisen ankarassa ilmastossa olisi ollutkaan mahdollista.

Kuva: P. Hänninen, Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi