post

1960 – Kehittyvä kaupunginosa

Lauttasaaren kaupungistuminen kiihtyi vuosikymmenen aikana. Suurten ikäluokkien vartuttua entistä suuremmat lapsiperheet etsivät kuumeisesti asuinpaikkoja keskustan ulkopuolelta. Moni löysi omansa Lauttasaaresta. 1950-luku olikin väestömäärän voimakkaan kasvun aikaa: vuonna 1960 saaren väkiluku oli 18 438, mikä tarkoitti kasvun olleen peräti 150 prosenttia kuluneen vuosikymmenen aikana. Muuttoliikkeen seurauksena asukkaiden sosiaalinen tausta muuttui taas: keskikoulun käyneiden osuus oli huomattavasti korkeampi kuin Helsingin keskiarvo. Vaikka Vattuniemen teollisuusalue toi saarelle ammattitaitoista työväkeä, saaren asukaskunta keskiluokkaistui ja pitkälti yleisen elintason nousun myötä myös vaurastui. Saari myös suomenkielistyi nopeasti. Vaikka ruotsinkielistenkin väkimäärä miltei kaksinkertaistui 10 vuodessa, suhteellinen osuus putosi 25 prosentista 19 prosenttiin.

Kuva: H. Sternberg, HKM. (1965)
Kalastajakylästä kaupunginosaksi