Tom Hynniselle hopeinen pro Lauttasaari – mitali

Lauttasaaren Säätiö on myöntänyt yrittäjäneuvos Tom Hynniselle (s. 1932) hopeisen Pro Lauttasaari –mitalin tunnustuksena merkittävästä ja pitkäaikaisesta työstä Lauttasaaren ja lauttasaarelaisten hyväksi.

Lauttasaaren nykyinen ja entinen urheileva nuoriso tuntee Hynnisen – tuttavallisemmin Tommi taikka TH – parhaiten koripallomiehenä. Valtakunnantason koripallovaikuttamisen lisäksi Tommi oli vuonna 1978 perustamassa edelleenkin vireästi toimivaa koripalloseura ToPoLaa, jonka puheenjohtajana hän toimi aina vuoteen 1992. Nykyään Tommi on ToPoLan kunniapuheenjohtaja ja merkittävä ja arvostettu taustavaikuttaja.

Tommi on tehnyt pitkän rupeaman myös Lauttasaaren yhteiskoulun kehittämisessä. Tommi on tuli valituksi koulun johtokuntaan vuonna 1982. Vuosina 1990-2010 hän toimi koulun johtokunnan puheenjohtajana ja tämän jälkeen kunniapuheenjohtajana.

Toimiessaan ToPoLan ja koulun johtotehtävissä Tommi on omalta osaltaan ollut edistämässä Lauttasaaressa vuosikymmeniä vireillä ollutta hanketta uuden, sekä saaren kouluja että urheiluseuroja palvelevan liikuntatilan rakentamiseksi. Periksi antamaton työ näyttää nyt tuottavan tulosta, sillä Lauttasaaren yhteiskoulun yhteyteen suunnitellulle uudelle liikuntahallille on vihdoin löytynyt tarvittava rahoitus.

Lauttasaaren ”edunvalvontaorganisaatioissa”, Lauttasaari-Seurassa ja Lauttasaaren säätiössä Hynninen on toiminut yhteensä 30 vuotta.  Viimeksi hän toimi Lauttasaaren säätiön hallituksen puheenjohtajana kevääseen 2012 saakka ja sen jälkeen vielä hallintoneuvoston jäsenenä kevääseen 2017, jolloin hän jäi pois tehtävästä muutettuaan takaisin toiselle helsinkiläiselle kotipaikkakunnalleen Munkkiniemeen.

Hynninen on vuosien varrella toiminut lisäksi Lions Club Lauttasaaren ja Lauttasaaren Musiikkiopiston luottamustehtävissä. Lauttasaari-Seura valitsi Hynnisen Vuoden lauttasaarelaiseksi 2007.