Jos katsotaan Lauttasaaren peruspiirin tilastoja vuodelta 2005, voidaan leikkimielisesti luoda jonkinlainen keskiverto lauttasaarelainen ottamalla kaikkien tärkeimpien muuttujien keskiarvot ja lyömällä ne yhteen ilman minkäänlaista mietintää väitteiden todenperäisyydestä. Tällainen henkilö olisi muualta Helsinkiin muuttanut suomenkielinen 40-64-vuotias korkeakoulutettu nainen, joka asuisi yksin ennen vuotta 1959 rakennetussa omistuskaksiossa. Hänen tulonsa olisi 30 800 euroa vuodessa.

Todellisuudessa vuonna 2005 lauttasaarelaisia oli 18 965, joista Helsingissä syntyneitä oli lähes 42 prosenttia. Suomenkielisiä oli hieman yli 81 prosenttia ja ruotsinkielisiä vastaavasti noin 15 prosenttia. Asuntokuntia saarella oli piirun alle 11 000, mikä teki asuntokunnan keskikooksi 1,73 asukasta. Tulot asuntokunnittain jaettuna oli keskimäärin 53 547, mikä oli yhä reilusti Helsingin keskiarvon yläpuolella. Samoin oli korkeakoulutettujen määrän laita: niitä Lauttasaaressa oli peräti 35 prosenttia yli 15-vuotiaista, mikä lähenteli koko kaupungin huippua.

Tärkeätä tai ei, mutta tilastot paljastavat myös, että 13:a asukasta kohti Lauttasaaressa oli yksi venepaikka.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

Lama oli pyyhkinyt yli Suomen eikä se ollut jättänyt väliin Lauttasaartakaan. Alueella oli samat ongelmat kuin muualla kantakaupungin alueella. Työttömyys kasvoi, kulutukseen laitettavien markkojen määrä väheni ja pelko palveluiden saatavuudesta kasvoi, kun pankit, kaupat, kioskit ja liikehuoneistot sulkivat oviaan toinen toistensa perään. Tyhjilleen jääneiden liiketilojen paikalle tuli keskiolutpaikkoja ja kirpputoreja. Ne menestyivät entistä paremmin taloudellisen tilanteen heiketessä. Uudisrakentamista on usein pidetty eräänlaisena kansatalouden kuumemittarina: nousukaudella harjannostajaisia vietetään tiuhaan, mutta laman viimassa rakennustyömaat hiljenevät. Lauttasaaressa kuumemittari kertoi oleellisen: vuonna 1992 ei koko saarella valmistunut yhtään uutta asuntoa. Nousukauden suuret suunnitelmat Koivusaaren, Katajaharjun sekä Lahnalahden ja Ruukinlahden puistojen kaavoittamisesta hiljenivät toistaiseksi. Samalla asuntojen hinnat laskivat ja tarjolla olevien vuokra-asuntojen määrä kasvoi.

Vuonna 1995 Lauttasaaressa asui 18 588 ihmistä. Ruotsinkielisten osuus asukkaista oli pysynyt noin kahdeksassa prosentissa. Ulkomaalaisia oli vain pari prosenttia. Jo huomattavasti aiemmin alkanut eläkeläisten määrän suhteellinen kasvu jatkui: vuonna 1990 yli 65-vuotiaita oli 18 prosenttia, yhtä suuri osuus kuin alle kouluikäisiä oli ollut 40 vuotta aiemmin. Osaltaan tilastot antavat tukea myös väitteeseen, että keskiarvoon nähden Lauttasaari näytti selviävän lamasta melko hyvin ja maine ylemmän keskiluokan kaupunginosana säilyi vakaana. Kaupunginosan asukkaista joka kolmannella oli korkeakoulututkinto ja lukioikäistä koulua kävi lähes 90 prosenttia. Kummatkin luvut olivat selvästi vertailukohtaa korkeammat.

Kuva: Kai R. Lehtonen, Lauttasaari säätiö. (1995).
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

1980-luvun alkuvuosina tuotantorakenteen muutos alkoi näkyä yhä selvemmin Lauttasaaressa: suuret teollisuuslaitokset kävivät yhä harvemmiksi. Tuotannollisen työn sijaan saarelle rekisteröitiin yhä enemmän pieniä toimistoja, joissa kussakin työskenteli tavallisesti vain kymmenkunta henkeä. Kantakaupungin tapaan Lauttasaari alkoi konttoristua. Tämä asetti kasvavia paineita myös Vattuniemen teollisuusalueen kaavamuutokselle, jota ryhdyttiinkin valmistelemaan jo vuonna 1981. Muutos ei näin tarkoittanut työpaikkojen katoamista. Itse asiassa 1980-luvun puoliväliin tultaessa Lauttasaaren työpaikkojen määrä oli kymmenessä vuodessa lisääntynyt lähes kymmenellä prosentilla. Muutoksen suuruuden saattoi kuitenkin nähdä katsahtamalla Helsingin muihin esikaupunkeihin: samaan aikaan esikaupungeissa työpaikkojen lisäys ylsi peräti 70 prosenttiin.

Teollisuus oli paennut keskusta-alueen kohonnutta vuokratasoa. Saaren palvelutuotannossakin työpaikat vähenivät, mutta huomattavasti hitaammin.
Teollisten työpaikkojen väheneminen näkyi jossain määrin myös Lauttasaaren väestössä. Suorempi vaikutus oli kuitenkin asumisen kallistumisella. Uudisrakentaminen oli selvästi aiempaa maltillisempaa ja toisaalta markkinoilla olleiden vuokra-asuntojen määrä oli laskenut lähes 10 prosenttiyksikköä vuosikymmenen aikana. Seurauksena oli edelleen väestön vanheneminen, kun nuoret joutuivat etsimään asuntoa huokeammilta alueilta. Perheellisten määrä laski ja perhekoko pieneni. Vuotuinen muuttotappio oli noin kaksi prosenttia. Aikoinaan alemmalla hintatasolla asuntonsa hankkineet ikäihmiset sen sijaan jäivät kotiseudulleen. Samaan aikaan ruotsinkielisten määrän pitkä lasku taittui ja tasaantui.

Asumisen kalleus näkyi myös saarelaisten sosiaalisessa rakenteessa. Jälleenrakennuksen vuosien jälkeen Lauttasaari oli selvästi muuttunut ylemmän keskiluokan asuinalueeksi. Tämä kehitys näytti jatkuvan. Hyvin kuvaavaa oli se, että lauttasaarelaisten ansiot olivat jo lähes 15 prosenttia korkeammat kuin kantakaupungissa keskimäärin. Poliittisesti saari oli selvästi kallellaan oikealle: vuonna 1979 vaalivoiton saaneen Kokoomuksen kannatus äänestäneiden keskuudessa oli Lauttasaaressa yli 40 prosenttia, kun se maanlaajuisesti oli noin 22 prosenttia. Seuraavina vuosina Kokoomuksen ääniosuus pieneni. Tämä johtui pitkälti kasvaneesta kilpailusta poliittisella kentällä.

Kuva: Kai R. Lehtonen, Lauttasaaren säätiö. (1983).
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

Ennusteet Lauttasaaren asukasmäärän kasvusta näyttivät 1970-luvun alussa olleen liian optimistisia. Kehitys oli pysähtynyt paikoilleen: vuonna 1975 saarelaisia oli 21 868, lähes yhtä paljon kuin vuonna 1964. Huomattavan osan ennustetusta lisäyksestä päätyi kaupungin rajojen ulkopuolelle. Espoosta oli 10 vuoden aikana tullut ensin kauppala ja pian kaupunki, jossa väestö kasvoi vuosittain noin 4 000:lla. Helsingissäkin väkimäärä nousi, mutta pääkaupungissa kasvu suuntautui pääosin uusiin lähiöihin. Naisten suhteellinen osuus oli 15 vuodessa kasvanut noin prosentin verran ja ruotsinkielisten määrä vähentynyt noin puolitoista prosenttia. Sosiaalinen muutos oli suhteellisesti vähäistä, mutta muutama aiemmin alkanut suuntaus oli vuosien myötä vahvistunut. Ensinnäkin Lauttasaari houkutteli selvästi ylempää keskiluokkaa, kun taas alemman sosiaaliryhmän osuus pieneni jatkuvasti. Teollisuus- ja käsityöammateissa toimineiden osuus oli pudonnut jopa huomattavasti: 20 prosentista vajaaseen 9 prosenttiin. Toisaalta Lauttasaaren tonttihintojen selvä kallistuminen ja niiden siirtyminen asuntohintoihin oli vahvistanut paitsi varakkaiden osuutta myös ennen kaikkea nostanut alueen keski-ikää. Nuoret lapsiperheet joutuivat usein etsimään kotinsa muualta.

Kuva: Kai R. Lehtonen, Lauttasaaren säätiö. (1974).
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

Lauttasaaren kaupungistuminen kiihtyi vuosikymmenen aikana. Suurten ikäluokkien vartuttua entistä suuremmat lapsiperheet etsivät kuumeisesti asuinpaikkoja keskustan ulkopuolelta. Moni löysi omansa Lauttasaaresta. 1950-luku olikin väestömäärän voimakkaan kasvun aikaa: vuonna 1960 saaren väkiluku oli 18 438, mikä tarkoitti kasvun olleen peräti 150 prosenttia kuluneen vuosikymmenen aikana. Muuttoliikkeen seurauksena asukkaiden sosiaalinen tausta muuttui taas: keskikoulun käyneiden osuus oli huomattavasti korkeampi kuin Helsingin keskiarvo. Vaikka Vattuniemen teollisuusalue toi saarelle ammattitaitoista työväkeä, saaren asukaskunta keskiluokkaistui ja pitkälti yleisen elintason nousun myötä myös vaurastui. Saari myös suomenkielistyi nopeasti. Vaikka ruotsinkielistenkin väkimäärä miltei kaksinkertaistui 10 vuodessa, suhteellinen osuus putosi 25 prosentista 19 prosenttiin.

Kuva: H. Sternberg, HKM. (1965)
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

Helsingin nuori kaupunginosa jatkoi muuntumistaan sodan jälkeisinä vuosina. Huviloiden tonteille alettiin pystyttää vuokrakerrostaloja, maisemalle aiemmin tunnusomaisia metsiä raivattiin uudisrakentamiseen ja yhdyskuntarakenteesta tuli entistä kaupunkimaisempi. Asukasmäärän kasvu oli sotien seurauksena vielä maltillista: vuonna 1949 pääkaupungin asukkaista vain vajaa kaksi prosenttia asui Lauttasaaressa. Silti saaren yhteiskuntarakenne oli muutostilassa: vajaassa puolessa vuosisadassa peräti yläluokkaisesta Lauttasaaresta oli tullut työväkivaltaista. Kehitys voimistui edelleen 1940-luvun lopussa.

Kuva: Lapsia hiihtämässä Lauttasaaren VPK:n talon takana 1950-luvulla. Eino Heinonen, HKM.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

1800-luvun lopulla jähmeät yhteiskunnalliset rakenteet joutuivat muutospaineen alle. Suomi alkoi hitaasti teollistua ja siirtyä yhä eriytyneemmän työnjaon yhteiskuntaan. Silti Suomi oli pohjimmiltaan edelleen maatalousmaa: vuosisadan vaihteessa lähes 80 prosenttia kansasta sai edelleen toimeentulonsa alkutuotannosta. Pääkaupungissa muutos oli kuitenkin selvästi nähtävissä.

Kaupungin väkiluvun nopea kasvu vuosisadan vaihteessa korosti kehitystä: vuonna 1875 kaupungissa asui vain 25 000 asukasta, mutta vajaan viidenkymmenen vuoden päästä väkiluku oli jo 150 000. Keskusalueen asukastiheyden nousu tarkoitti väistämättä myös sitä, että huomattava osa väestönkasvusta suuntautui kaupungin rajojen ulkopuolelle. Lisäys näkyikin erityisesti työväen asuttamissa radanvarren taajamissa, mutta myös kaupunkia ympäröivissä huvilayhdyskunnissa. Taustat olivat toki erilaiset. Lauttasaaressa kasvu näkyi aluksi kesäasukkaiden määrässä, joka oli 1900-luvun vaihteessa kasvanut jo yli neljänsadan. Ympärivuotisia asukkaita oli vain 35: kartanoa asuttaneet Wavulinit ja muutama kalastajaperhe. Suunta oli kuitenkin selvä: vuonna 1910 vakituisia lauttasaarelaisia oli 138 ja 15 vuotta myöhemmin jo yli tuhat.
Kuva: Hiekankuljetusvaunu hevosraitiovaunun raiteilla vuosien 1914-1917 aikaan. Vasemmalla Wathenin kioski, taustalla lautan lippukioski ja Drumsö Strandcafé (nykyisen

Lauttasaarentien ja Meripuistotien risteys). Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi