Toisen maailmansodan sytyttyä Helsingille myönnetyt vuoden 1940 kesäolympialaiset jäivät pitämättä, kuten myös Lontoolle myönnetyt vuoden 1944 kisat. Sota pyyhkäisi mennessään myös Suomelle rakkaan kestävyysjuoksun kulta-ajat. Berliinin mitalisade jäi viimeiseksi moneen kymmeneen vuoteen. Maailmanpalon roihujen viimein laannuttua käynnistettiin verkkaisesti myös kansainvälistä urheilutoimintaa. Vuoden 1948 kesäkisat menivät Lontoolle, mutta seuraava olympiadi oli jälleen omistettu Helsingille. Sodan häviäjävaltion leiman saaneelle maalle kisojen järjestäminen oli paitsi kunniakysymys myös oiva mahdollisuus kohentaa kansallista itsetuntoa ja kansainvälistä arvostusta.

Valmistautuessa vuoden 1952 kisoihin Helsinki saattoi hyödyntää aiemmin rakennettuja urheilupaikkoja ja kisakyliä. Sodan vaurioista ja taloudellisesta niukkuudesta yhä kärsineelle maalle järjestelyt olivat kuitenkin suunnaton voimainponnistus. Varsinkin kisaturistien majoittaminen ja erilaisten palvelujen järjestäminen olivat suurena huolenaiheena. Kylmän sodan alkutahdit oli lyöty, mutta silti uuden matkailubuumin odotettiin tuovan Pohjolaan ennennäkemättömän ryntäyksen. Hotellien, yksityiskotien ja yhteismajoitusten kautta saatiin kapasiteetti nousemaan yli sadantuhannen. Silti 14 000 hengelle päätettiin varata mahdollisuus telttamajoitukseen. Sijoituspaikoiksi valittiin Seurasaari, Lehtisaari ja Lauttasaari. Vuoden 1952 juhannuksen jälkeen pioneerikomennuskunta aloittikin kokoamaan telttakylää kansakoulun eteläpuolelle Tallbergin puistotien, Heikkiläntien ja Haahkakujan väliselle 15 hehtaarin heinikkoiselle aukealle. Valmistuessaan Lauttasaaren viiden telttakylän kokonaisuudessa oli varattu tilat kaikkiaan 6 000 yöpyjälle. Telttoja oli 500, käymälöitä 50, ja paikalle vedettiin juokseva vesi.

Lopulta otaksunta telttakylän vetovoimasta osoittautui ylimitoitetuksi, kuten kisaturistien määrä ylipäätään. Telttojen korkein päivävahvuus jäi alle 350 yöpyjän.

Kuva: Volker von Bonin, HKM.
Ihmiset ja yhteisö