Sota-aika toi Suomeen suuren yhteiskunnallisen muutoksen. Luovutetun Karjalan evakot pakkasivat omaisuutensa ja jättivät taakseen rakkaan kuntansa. Jotta vanhat tavat ja käytännöt eivät unohtuisi, päätettiin perustaa erilaisia seuroja varmistamaan toiminnan jatkuvuus. Innostus levisi myös muualle Suomeen. Myös nopea kaupungistuminen lisäsi paikallista kulttuuriperinnettä vaalivien kotiseutuyhdistysten määrää. Maalaiskunnissa toimintaan vihkiytyneitä yhdistyksiä oli ollut jo pidempään, mutta kaupungeissa toiminnalle ei pitkään nähty minkäänlaista tarvetta. Kaupunkilaisuus koettiin lähtökohtaisesti juurettomana, sillä lähes jokaisen suomalaisen sukuhistoria kumpusi lopulta maaseudulta. Kun muuttoliikkeen myötä kaupunkeihin saapuneet kiinnittyivät pikku hiljaa uusiin asuinpaikkoihinsa, ajatus kaupunkilaisesta kotiseututoiminnasta virisi voimallisemmin. Helsingin ensimmäinen kaupunginosayhdistys perustettiin kylämäiseen Käpylään jo vuonna 1940. Sodan jälkeen Käpylän esimerkkiä seurasivat monet Helsingin kantakaupungin alueet ja lopulta myös lähiöt. Liitosalueista ainoastaan Lauttasaaressa ja Pakilassa ei vielä 1960-luvun alussa ollut omaa yhdistystä.

Lauttasaaressa viivästys johtui pitkälti siitä, että Lauttasaaren säätiö kaiken muun ohella vastasi myös kotiseututyöstä. Se osallistui myös vuonna 1934 perustetun Helsinki-Seuran tilaisuuksiin. Syksyllä 1962 säätiössä kuitenkin päätettiin, että myös Lauttasaaren oli pysyttävä mukana kehityksessä. Seuran muodostaminen oli pitkälti perusteltua. Sääntöjen mukaan säätiöllä oli muutoinkin runsaasti tehtäviä, joiden hoitoon meni inhimillisiä voimavaroja. Seuran nähtiin myös tuovan saaren etujen ajamiseen entistä kansanvaltaisemman ja laajapohjaisemman tahon. Lauttasaaren liittäminen Helsinkiin ei ollut varsinkaan kunnallistekniikan osalta käynyt vaivatta, ja seuran kautta toivottiin lisää tukea ja painostusvoimaa saarta koskevissa asioissa. Jossain määrin säätiössä pelättiin mahdollisen uuden seuran tarkoitusperiä. Oliko säätiöllä itsellään oikeutusta seuran ollessa näkyvämpi tekijä Lauttasaaren arkisessa toiminnassa.

Estääkseen hankkeen politisoitumisen säätiö otti hoitaakseen uuden seuran alustavien sääntöjen muokkauksen. Helmikuussa 1963 väliaikaisen toimikunnan puheenjohtaja Seppo Ojalan johdolla kokoontunut kansalaiskokous päätti yksimielisesti perustaa Lauttasaari-Seuran. Sen tehtäväksi tuli edistää kulttuuripyrintöjä, valvoa asukkaiden yhteisiä etuja, kehittää hyvää tarkoittavia aatteellisia harrastuksia, vaalia alueen kauneusarvoja ja syventää kotiseututietämystä. Toiminnan oli ennen kaikkea perustuttava lauttasaarelaisten omaan aktiivisuuteen. Kokouksen valtuuttamina Väinö Pensala, Seppo Ojala ja Keijo Syväniemi allekirjoittivat seuran perustamiskirjan ja kirjata ensimmäiset varsinaiset säännöt.

Yhteistyö säätiön ja Seuran välillä muodostui luontevaksi. Varsinkin kaupungin suuntaan lauttasaarelaisten etuja ajettiin yhteistuumin. Monissa muissa kaupunginosissa tämä ei suinkaan aina ollut täysin itsestään selvää.

Nykyään Seura toimii sen arvolle hyvin sopivassa paikassa: Lauttasaaren vanhimmassa rakennuksessa, Punaisessa huvilassa.

Kuva: 50 vuotiaan Lauttasaari-Seuran juhlalogo. Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

Vuonna 1952 Suomen Saunaseura siirtyi Humallahdesta Lauttasaareen uuden saunarakennuksen valmistuttua Vaskiniemeen. Alun perin kansallismielisten lääkärien perustaman yhdistyksen taival oli käynnistynyt kuitenkin jo vuonna 1937. Aatteellisen seuran tarkoitus oli tutkia saunomisen fysiologisia ja lämpöteknisiä vaikutuksia sekä käyttää kerättyä tietoutta saunojen kehittämiseen ja levittää maailmalla tietoutta suomalaisen kansanperinteen terveydellistä vaikutuksista. Olympiatunnelmissa valmistunut ja Heikki Sysimetsän suunnittelema Vaskiniemen saunatalo pitää sisällään nykyään kolme savusaunaa sekä kaksi puulämmitteistä ja yhden sähkölämmitteisen saunan. Jäseniä seurassa on nykyään yli 4000.

Kuva: Volker von Bonin, HKM.
Ihmiset ja yhteisö

Myös partioliikkeen toiminta muuttui voimakkaasti jatkosodan jälkeen. Aiemmin suojeluskuntien nuorisotoiminta oli syönyt partion osallistujamääriä, mutta rauhan tultua virta kävi toiseen suuntaan. Toisin kuin monilla muilla alueilla Lauttasaaressa partiotoiminta oli vireää jo ennen toista maailmansotaa. Pajalahdessa vuonna 1934 pidetty suuri pohjoismainen partioleiri poiki innostusta arkiseen aherrukseen: ensimmäiset poikien ja tyttöjen suomenkieliset lippukunnat perustettiinkin pian seurakunnan alaisuuteen. Lauttasaaren Partiosissien ja Lauttasaaren Tiirojen toiminnan aktiivisin vaihe ohitettiin kuitenkin nopeasti, ja pian sodan tauottua niiden toiminta lopetettiin. Ilman partiota ei saari kuitenkaan joutunut olemaan, kun maaliskuussa 1946 Helsingin NMKY:n avulla perustettiin poikapartio Lauttasaaren Siniset. Vuonna 1952 Keski-Helsingin seurakunnan alaisuuteen siirtynyt lippukunta vaihtoi nimensä Lauttapartioksi. Samalla osoite muuttui Lauttasaarentie 47:stä Isokaari 13:een. Vuonna 1952 alkoi virallisesti myös Lauttasaaren Luotsityttöjen taival.

Partiotoiminta oli erittäin suosittua saarelaisten keskuudessa erityisesti 1960-luvulla, jolloin Lauttapartion jäsenkunta oli yli 200. 1970-luvun alun nuorisoradikalismi toi suuren taantuman erityisesti poikapartion osallistujamääriin. Voimakkaimman kuohunnan jälkeen aktiivisuus toipui lähes ennalleen, kunnes vapaa-ajan harrastusten monipuolistuminen vuosisadan lopulla sai jäsenkehityksen jälleen taantumaan. Lauttapartion ja Luotsityttöjen toiminta jatkuu yhä nykyään ja ne molemmat kokoontuvat Lauttasaaren kirkon tiloissa.

Kuva: Luotsityttöjen piirretty tunnus. Luotsitytöt.
Ihmiset ja yhteisö

Huopalahden kunnan lyhytikäiseksi jääneen elinkaaren loppuvaiheessa oli käynyt selväksi, että Helsinki kahmaisisi alueen kylät hallintaansa. Kuten muissa liitosalueissa myös Lauttasaaressa heräsi huoli saarelaisten etujen toteutumisesta osana suurta pääkaupunkia. Helsingillä oli aina ollut vahva rooli Lauttasaaren kehityksessä, mutta useimmiten päätökset olivat säilyneet paikallisina. Nyt muutos tuntui arveluttavalta. Huopalahden kunnanvaltuuston lauttasaarelaiset jäsenet näkivät parhaana ratkaisuna säätiön perustamisen, kuten oli tehty joidenkin aiempien esikaupunkiliitosten yhteydessä. Säätiöittämisen ideana oli kerätä liitoskuntien ylijäämävarat yhteen ja korvata omien hallintoelimien lakkauttamisesta aiheutuneet haitat. Huopalahden kunnanvaltuusto puolsi menettelyä ja antoi 15. maaliskuuta 1945 perustetulle Lauttasaaren säätiölle lähes 2 miljoonan markan pääoman.

Kosti Aarno Linnoksen ja Sigurd Steniuksen allekirjoittama perustamisasiakirja vahvistettiin oikeusministeriössä 23. huhtikuuta, jonka jälkeen pidettiin varsinainen perustamiskokous 13. kesäkuuta. Säätiön tehtäväksi tuli ”nykyisen Lauttasaaren yhdyskunnan alueella asuvien henkilöiden paikkakunnallisten etujen, henkisen kehityksen ja ruumiillisen kunnon edistäminen, paikkakunnan kaunistaminen ja sen muistojen vaaliminen sekä muu toiminta, joka edistää paikkakunnan yhteistä hyvää ja menestystä.” Säännöt velvoittivat myös aktiiviseen paikkakuntalaisten toiveiden kuulemiseen ja toimimaan havaittujen epäkohtien poistamiseksi. Lisäksi säätiö saattoi rahallisesti tukea sen edistämien arvojen mukaista toimintaa.

Toimintaan varten perustamiskokouksessa muodostettiin hallintoneuvosto, joka puolestaan valitsi kuusihenkisen hallituksen. Ensimmäiseksi hallintoneuvoston puheenjohtajaksi valittiin Akseli Kaskela. Hallituksen tärkein tehtävä oli huolehtia säätiön taloudesta. Alkupääoman lisäksi säännöt mahdollistivat testamenttien ja lahjoitusten vastaanoton. Ensimmäisenä lahjoittajana oli toimintansa päättänyt Lauttasaaren yhdyskuntavaltuusto, joka lahjoitti hallussaan olevan Gunnar Tallbergin muistorahaston Pro Drumsön ja Drumsö Samhällets Sportsfonsin varallisuuden säätiölle. Lisävaroja toimintaan saatiin myös Lauttasaaren yhdyskunnalta ja anomuksesta Huopalahden kunnalta.

Lauttasaaren säätiön säännöt antoivat hallitukselle erityistehtävän: säätiön oli toimintaansa varten perustettava oma valistustalo. Tämä oli myös taloudellisesti perusteltua, sillä kiinteään omaisuuteen sijoittamisen toivottiin suojaavan varoja sodan jälkeiseltä inflaatiolta. Tavoite oli selvä, mutta paikkaa ei kuitenkaan helpolla löytynyt. Kaupunki ei ollut valmis kaavoittamaan tonttia kasinonrannasta ja Tallbergin perikunnalta vapautunut kartanorakennus päätyi pitkän tarjouskilpailun jälkeen Allergia-tutkimussäätiön haltuun. Myös Lauttasaaren VPK:n, Lauttasaaren Yhteiskoulun ja Drumsö Svenska Skolföreningin kanssa käydyt neuvottelut yhteisten toimitilojen rakentamisesta jäivät toteutumatta VPK:n vetäytyessä hankkeesta. Lopulta säätiö hankki itselleen kansakoulun vieressä sijainneen Puu-Ukon tontin. Uusi talo vihittiin käyttöön 19. lokakuuta 1947.

Kalliiksi käynyt talohanke hidasti jossain määrin säätiön alkuvuosien taloudellista toimintaa. Vuoteen 1950 tultaessa säätiö oli jakanut vain 40 000 markkaa. Seuraavan viiden vuoden aikana määrä kasvoi lähes kymmenkertaiseksi, ja 1956-1960 jaettavaksi riitti yli 940 000 markkaa.

Kuva: Lauttasaaren säätiön 10-vuotisjuhlat. Lauttasaaren säätiö.
Ihmiset ja yhteisö

Lucina Hagmanin perusti vuonna 1899 valtakunnallisen Marttaliiton tavoitteenaan sivistää kansaa kotitalousasioissa tietoisten naisten kautta. Liiton toiminta oli rakennettu aktiivisten paikallisyhdistysten varaan, mutta Lauttasaaressa toiminnan käynnistäminen kesti vielä vuosikymmeniä. Jatkosodan päättyminen toi kaiken muun ohella muutoksia aatteellisten yhdistysten toimintaan. Moskovassa solmittu välirauha velvoitti Suomea lakkauttamaan Neuvostoliiton liian oikeistolaisiksi katsomia yhteenliittymiä. Tämän seurauksena aktiivisimmat jäsenet siirtyivät muihin jo olemassa oleviin järjestöihin. Marttaliiton jäsenmäärä lähtikin nousuun nimenomaan Lotta Svärd -järjestön lopettamisen jälkeen. Vuonna 1944 perustettiin lopulta myös Lauttasaareen oma Marttayhdistys.

Kuva: Marttaliiton logo. Marttaliitto.
Ihmiset ja yhteisö

Heinäkuun lopussa 1934 Lauttasaaressa järjestettiin kymmenpäiväinen kansainvälinen partioleiri. Alue sijaitsi Vattuniementien ja Heikkiläntien välissä. Tapahtuma oli ensimmäinen Suomessa pidetty suurleiri ja sen 700-henkinen osanottajajoukko koostui eriikäisistä aktiiveista. Leirin järjesti suomenruotsalaisten partioliitto F.S.S.F, ja mukana oli kunniavieraina Ruotsin prinssi Gustav Adolf sekä tasavallan presidentti P. E. Svinhufvud.

Kuva: Bjarne Lönegren. Holger Degermanin kuvakokoelma, Lauttasaaren säätiö.
Ihmiset ja yhteisö

Ensimmäisen maailmansodan heikko sotamenestys, massiiviset miestappiot, pahentunut inflaatio ja kiihtynyt elintarvikepula johtivat jo pitkään epäsuosiossa olleen tsaarinvallan kaatumiseen Venäjällä helmikuussa 1917. Epävarmuus heijastui välittömästi myös Suomen suuriruhtinaskuntaan. Kun Venäjän väliaikainen hallitus ei riittävän nopeasti kyennyt kääntämään kurssia, kommunistit jatkoivat vallankumousten sarjaa ja ottivat vallan käsiinsä jo saman vuoden lokakuussa. Tämä viimeistään johti siihen, että valtiollinen järjestelmä romahti Suomessakin. Maassa ollut venäläinen sotaväki demoralisoitui ja radikalisoitui. Maan oma poliisikin menetti toimivaltansa ja kadotti otteen järjestyksenpitoon. Alkoi kilpailu valtatyhjiön täyttämisestä. Jo suurlakon aikana 1905 oli oltu vastaavassa tilanteessa. Tuolloin syntyivät oikeiston suojeluskunnat ja vasemmiston punakaartit. Nytkin samat voimat aloittivat järjestäytymisen. Pinnan alla jäytänyt eripura odotti roihahtamistaan.

Tässä yhteydessä myös Lauttasaareen perustettiin suojeluskunta: Drumsö Skyddskår. Sisällissodan aikana Lauttasaari oli verrattain rauhallinen paikka. Vaikka kaupunki oli periaatteessa punaisten hallussa, saari pysyi huvilayhdyskunta asukkaiden sosio-ekonomisen taustan mukaisesti valkoisena läpi sota-ajan. Suojeluskuntalaisten tehtävänä olikin lähinnä valvoa saareen suuntautunutta liikennettä. Lokakuussa 1931 Lauttasaaressa aloitti toimintansa Drumsö Marin Skyddsår ja vuonna 1940 Lauttasaaren Suojeluskunta.

Kuva: Suojeluskuntalainen Johan (Jutte) Strömsholm vahdissa lautan lippukioskin edessä toukokuussa 1918. Johan ja Nils Strömsholmin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

Kansalaisyhteiskunnan läpimurto oli edellisen vuosisadan lopulla käynnistynyt pitkälti vapaaehtoisuuteen perustuneiden palosammutuskuntien toiminnasta. Harvaan asutussa Lauttasaaressa järjestäytyneelle yhteistyölle ei kuitenkaan ollut pitkään tarvetta. Tilanne muuttui kuitenkin pian 1900-luvun alussa. Saaren väkimäärän kasvu lisäsi huvilarakennusten määrää ja tihensi asuntokantaa. Samalla puutalojen ikävä seuralainen tuli pääsi yhä useammin raivoamaan vapaana. Kun apua kaupungin palokunnalta ei hankalien etäisyyksienkään vuoksi voinut apua odottaa, päätettiin Lauttasaareen perustaa oma vapaapalokunta maaliskuussa 1916. Järjestelmällisine harjoituksineen ja yhtenäi-sine asusteineen palokunta näkyi saaren elämässä välittömästi. Omaan rakennukseen yhdistys muutti kuitenkin vasta vuonna 1928, kun kauppaneuvos Tallbergin lahjoittamalle maalle aivan keskustan läheisyyteen rakennettiin tilava puutalo. Ajan tapaan VPK toimi myös monenlaisen vapaa-ajanvieton keskipisteenä. Erittäin suosituiksi muodostuivat palokunnan harjoituskentällä, Isokaaren alkupäässä, järjestetyt kesäjuhlat, jossa sekä saarelaiset että kaupungin nuoriso kerääntyivät tanssimaan ja ottamaan osaa erilaisiin leikkimielisiin kilpailuihin. VPK:ssa toimi myös oma naisosasto. Vuonna 1965 VPK sai uuden rakennuksen Tallbergin puistotie 10:stä aivan vanhan puutalon naapurista.

Kuva: Holger Degermanin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

Erityisesti kelirikon aikaan Lauttasaari jäi eristyksiin pääkaupungin elämänmenosta ja sen kehittyvästä yhdistystoiminnasta. Vapaa-ajan täytteeksi saarelle päätettiin kehittää omaa toimintaa. Vuonna 1909 perustettiin koko saaren ensimmäinen yhdistys: nuorisoseura. Julius Tallberg lahjoitti seuralle tontin nykyisen Meripuistotien varrelta heti kartanon hankkimisen jälkeen, ja talon vihkiäisiä vietettiin vuonna 1912. Ajalle tyypillisesti nuorisoseurat toimivat yhteenkuuluvuuden lujittajina ja moninaisen seuraelämän keskuspaikkoina. Siellä laulettiin, soitettiin, näyteltiin, lausuttiin runoja, urheiltiin, ommeltiin ja tanssittiin. Talossa pitivät majaansa myös pieni Lauttasaaren kansakoulu ja suojeluskunta. 1970-luvun alussa vanha puuhuvila paloi korjauskelvottomaksi. Tontin reunalle valmistui jo vuonna 1960 kolme juoksijalegenda Paavo Nurmen rakennuttamaa kerrostaloa. Huvilan paikalle valmistui asuinrakennus vuonna 1973. Vanhan puutarhan merkkejä näkyy lähistöllä kuitenkin yhä edelleen.

Kuva: Holger Degermannin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö