post

1624 – Lauttasaaren kartanon historia alkaa

Lähetetty by

Kuningas Kustaa II Aadolfin aikana Ruotsista tuli suurvalta onnistuneen sodankäynnin ansiosta. Jatkuvat valloitukset rasittivat kuitenkin pahasti valtiontaloutta. Tuloja kyettiin kyllä hallintouudistuksin kasvattamaan, mutta suurin osa niidenkin tuotoista meni aggressiivisen laajentumispolitiikan kustannuksiin. Pitkiä aikoja ulkomailla sotajoukkoineen viettänyt kuningas joutui myös turvautumaan aateliston tukeen sekä kotimaassaan että taistelukentillä. Kun rahapalkkausta oli mahdotonta laajamittaisesti toteuttaa, johti suosikkien palkitseminen lahjoitus- ja läänitysetujen lisäämiseen.

Ruotsin ja Puolan väliseen kuusikymmenvuotiseen sotaan lukeutuneen Preussin sodan päätyttyä vuonna 1629 kuningas päätti palkita palveluskelvottomaksi haavoittuneen Baltian saksalaisen ratsumestarinsa Gert Skytten (von Schütze) laajoilla läänityksillä Helsingin kaupungin länsipuolelta. Skytte sai haltuun kuninkaankartanot Munkkiniemestä, Talista, Heikinniemestä (Meilahti), Viikistä ja Lauttasaaresta.

Kuva: Kustaa II Aadolf, Wikipedia.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1650 – Lauttasaari Helsingin kaupungille?

Lähetetty by

Gert Skytten leski Kristina Freytag yritti ratsumestarin kuoltua pitää maita hallinnassaan. Vuonna 1650 kuningatar Kristiina kuitenkin määräsi muiden alueiden ohella Lauttasaaren Helsingin kaupungille, kun vastikään Vironniemelle siirretyn kaupungin porvarit painokkaasti vaativat lisää maalahjoituksia uuden alueensa länsipuolelta.

1680-luvun alussa toteutettu iso reduktio palautti huomattavan osan jaetuista läänityksistä takaisin kruunulle, mutta kysymys kaupungin ulkopuolisten tilojen kohtalosta jäi yhä epäselväksi. Maakirjoissa oli vuodesta 1685 lähtien kulkeutunut merkintä, jonka mukaan läntiset tilat eivät enää olleet lahjoitusmaita, vaan ne jäivät kaupungille ainoastaan palkkiotiloiksi maistraatin muodostamista varten. Käytännössä tämä takasi Helsingille vain nautinta- ja vero-oikeuden Lauttasaaren maihin, mutta siirsi kylän hallinnollisesti takaisin osaksi Helsingin pitäjää.

Ongelmalliseksi tilanteen teki se, että maakirjoissa mainittua kuninkaallista sen enempää kuin mahdollisen paikallisen reduktiokomissaarin tekemää päätöstä hallintasuhteen muuttamisesta ei alkuperäisasiakirjoista koskaan löytynyt. Tämä aiheutti tulkintaerimielisyyksiä siitä, kenellä todella oli oikeus käyttää tuomiovaltaa näillä entisillä Skytten mailla. Laajentumishaluinen Helsinki riitautti kaupunkimaan ulkopuolisten tilojen hallintakysymykset useaan otteeseen eri oikeuselimiin. Erityisesti näin tehtiin tilojen haltijoiden myydessä maansa sukunsa ulkopuolisille henkilöille, jolloin kaupunki vetosi vanhaan kruununtilojen lunastusoikeuteen. Lauttasaaressa haasteen aiheutti myös kaupungin ja kylän välinen rajanveto, joka vietiin senaatin oikeusosaston ratkaistavaksi vuonna 1816.

Lauttasaari kuitenkin jäi lopulta kaupungin rajojen ulkopuolelle. Tilikirjojen saaren maita hallitsi vuosisadan lopulla talonpoika Henrik Bertilsson, joka entuudestaan omisti niin ikään kiistaa herättäneen Martaksen perintötilan Talin kylässä.

Kuva: Paikka, johon lauttaranta rakennettiin. Johan ja Nils Strömsholmin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1577 – Lauttasaaren kylä hävitetään 25-vuotisen sodan aikana

Lähetetty by

Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen Ruotsi velloi myrskyisän veljesriidan kourissa. Vuonna 1568 Kustaan pojat Kaarle ja Juhana toteuttivat kapinan, jonka päätteeksi vanhin veljistä, kuningas Eerik XIV vangittiin ja syrjäytettiin valtaistuimelta. Juhana III:n kruunauksen jälkeen muuttui myös valtakunnan ulkopolitiikan suunta. Eerikin ylläpitämät sopuisat välit Moskovan tsaariin Iivana Julmaan kylmenivät. Vuonna 1570 valtakunnat ajautuivat Baltian hallintakysymyksen ja Karjalan rajakiistojen vuoksi sotaan. Ruotsi oli sodassa niskan päällä, mutta erityisesti venäläisten sissitoiminta tuotti suuria alueellisia tuhoja kaukana varsinaisten taistelualueiden selustassa. Talvella 1577 Iivana Julma määräsi Ruotsin hallitsemaa Tallinnaa piirittäneen venäläisarmeijan 1200 tataariratsumiestä jäätyneen Suomenlahden yli ryöstelemään Suomen rannikkoa. Osansa sai myös Lauttasaaren kylä, jonka kaksi kantatilaa Heikas ja Bertas joutuivat hävityksen kohteeksi.

Kuva: Volker von Bonin, HKM.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1543 – Lauttasaaren kylä mainitaan voudintileissä

Lähetetty by

Vuonna 1523 Ruotsin kuninkaaksi noussut Kustaa Vaasa alkoi tiivistää otettaan kruunun alueista. Toteutettiin hallintouudistus, jossa vahvaa paikallista itsemääräämisoikeutta nauttineet linnanherrat korvattiin kuninkaalle uskollisilla voudeilla. Samalla purettiin verotuksellisesti vanha keskiaikainen linnaläänijärjestelmä ja lisättiin keskusvallan osuutta verotuloissa. Tämä tarkoitti sitä, että keskusvalta kiinnostui aivan uudella tavalla syrjäseutujen asukkaista. Oli tärkeää kartoittaa eri alueiden verovelvollisten alamaisten eli käytännössä tilanisäntien varallisuus.

Ensimmäinen virallinen maininta Lauttasaaresta ja sen asukkaista löytyykin juuri Helsingin pitäjän voudintilien maakirjasta vuodelta 1543. Kylä oli nimetty tuolloin Drommensbyksi. Sen alueet käsittivät pääsaaren lisäksi Melkin, Ryssänkarin (Rysäkari), Mustasaaren, Kaskisaaren, osan Salmisaaresta ja lukuisia pienempiä saaria laajalla vesialueella, joka ulottui aina Harmajalle asti. Verotietojen mukaan kylässä asui neljä talonpoikaa, jotka viljelivät pieniä peltoalueitaan pääsaaren keskiosan laaksossa. Suurimman varallisuuden tarjosi kuitenkin yhä meri. Kalat toimivat tärkeinä vaihdannan välineinä ja laivanvarustus kannatti kaupankäynnin tehostuessa rannikon uusien kaupunkien liepeillä. Lauttasaarelainen laivaosuuden omistaja Erich Larsson oli 1570-luvulla yksi koko pitäjän rikkaimmista miehistä.

Kuva: Katkelma voudintilistä 1600-luvun alusta
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

1500 – Mikä Drumsö?

Lähetetty by

Esihistoriallisen ajan lopussa eteläinen rannikkoseutu oli vielä laajalti asumatonta. Meren antimia toki hyödynnettiin, mutta tyypillisesti kalastajatkin pitivät vakituista majaansa viljelyyn soveltuvan peltomaan äärellä sisämaassa. Saaren suojaisissa lahdissa lienee myös ankkuroitunut idän meriteitä kulkeneita kauppalaivoja ja viikinkiveneitä, mutta varmaa tietoa ei tästä ole. Keskiajan alussa, Ruotsista tulleiden valloitusretkien myötä, myös astutus alkoi levitä vanhalle silloiselle Hämeen rantamaalle. Syntyi Uusimaa. Silti uuden ajan kynnykselläkin saaristo oli harvakseltaan asuttua. Lauttasaarelaisten varhaiset vaiheet pysyvätkin yhä hämärän peitossa.

Tuntemattomaksi on jäänyt myös saaren nimen alkuperä. Kuten eteläinen rannikkoseutu ylipäätään, saari tunnettiin pitkään ainoastaan ruotsinkielisellä nimellä, Drumsö. Suomenkielinen muoto Lauttasaari annettiin saarelle vasta itsenäistymisen aikaan, jolloin myös Sveaborgia alettiin kutsua Suo-menlinnaksi. Kielentutkijat ovat esittäneet useita teorioita saaren nimihistoriasta. Yhden näkemyksen mukaan taustalla on jonkun saarella vaikuttaneen henkilön liikanimi. Ehdotettuja versioita ovat mm. pätkää tarkoittava drumb tai kömpelöä kuvaava drummel. Toinen selitys esittää taustalle suurta alusta tarkoittavaa sanaa dromundr. Kolmas otaksuma näkee sanan juuren olevan kaulushaikara eli drom. Tätä näkemystä tukee se, että lähialueen monet muut saaret kantavat eläinaiheisia nimiä. Lisäksi vokaalivaihtelut ovat olleet virallisissa lähteissä myöhemminkin hyvin tavallista. Esimerkiksi vanhoissa kartoissa saaren nimi esiintyy monina eri versioina, kuten Drumsiö ja Drumsöö. Uusin teoria hylkää kuitenkin aiemmat näkemykset ja katsoo nimen pohjautuvan saksilaiseen moreeniharjua tarkoittava sanaan drum.

Kuva: Lauttasaari nimellä Drumsiö kuninkaallisessa merikartastossa 1700-luvun lopussa
Kalastajakylästä kaupunginosaksi

post

0 – Lauttasaari nousee merestä

Lähetetty by

Viimeisin jääkausi päättyi Suomen nykyisen etelärannikon alueilla noin 13 000 vuotta sitten jäätikön reunan vetäytyessä pohjoiseen. Lauttasaari jäi kuitenkin vielä uinumaan veden alle, sillä maankuori oli jäämassan alla painunut notkolleen ja Baltian jääjärvi valtasi jäätiköstä vapautuneet alueet. Maanpinta alkoi kuitenkin kohota painolastin syrjäydyttyä. Vauhti oli hyvin hidasta: kohoaminen oli Lauttasaaren tienoilla vain noin 40 senttimetriä vuosisadassa. Kesti vielä yli 6000 vuotta kunnes Myllykallion huippu ensimmäisenä nousi silloisesta Litorinamerestä. Perässä seurasivat Kotkavuori ja Veijarivuori. Kolme kallioista saarta yhdistyi alavalla kannaksella vasta huomattavasti myöhemmin.

Kuva: Lauttasaari-Seura.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi