post

1947 – Kisa-Siskot

”Keväällä 1947 viisi tarmokasta naista kokoontui keskustelemaan naisvoimisteluseuran perustamisesta Lauttasaareen. Tätä pidettiin tarpeellisena paikkakunnalla, jossa asukasluku oli nousemassa. Perustavan kokouksen 5.5.1947 alkuunpanija ja puheenjohtaja oli rouva Jenni Larha. Hänen apunaan oli sihteerinä rouva Aura Pääkkönen. Muut johtokuntaan kuuluvat olivat rouva Anna-Liisa Pellinen, Annikki Kerttula ja Liisa Tyllinen. Yksimielisesti päätettiin perustaa naisvoimisteluseura Lauttasaaren Kisa-Siskot r.y. ja samalla se liitettiin SNLL:oon. Johtokunta hoiti menestyksellisesti seuran asiat, ja syksystä saattoi jo varsinainen voimistelu alkaa. Voimistelunopettajana toimi rouva Larha neljän vuoden ajan ja kaiken tämän hän teki omasta harrastuksestaan.”

Yllä oleva teksti on lainaus Kisa-Siskot ry:n pj:n rouva Inga Kelokorven juhlapuheesta yhdistyksen 10-vuotisjuhlassa Myllykallion kansakoululla 5.toukokuuta 1957. Juhlassa Lauttasaaren Kisa-Siskot esittivät sekä pallo- että vannevoimistelua. Juhlaan osallistui 300 henkeä.

Voimistelua säestettiin alkuaikoina pianolla. Säestäjälle maksettiin yhtä paljon kuin jumpan vetäjälle. Vanhoista pöytäkirjoista ilmenee, että koululta ei useista pyynnöistä huolimatta saatu lupaa käyttää talon pianoa. Niinpä seura järjesti keräyksen ja saaduilla varoilla hankittiin oma piano vuonna 1956. Myöhemmin käyttölupa saatiin. Seuralla oli vuonna 2014 jäseniä 75 ja yksi kunniajäsen.

Lisätietoja: www.lauttasaarenkisasiskot.fi
Ihmiset ja yhteisö

post

1946 – Partiotoiminta vakiintuu

Myös partioliikkeen toiminta muuttui voimakkaasti jatkosodan jälkeen. Aiemmin suojeluskuntien nuorisotoiminta oli syönyt partion osallistujamääriä, mutta rauhan tultua virta kävi toiseen suuntaan. Toisin kuin monilla muilla alueilla Lauttasaaressa partiotoiminta oli vireää jo ennen toista maailmansotaa. Pajalahdessa vuonna 1934 pidetty suuri pohjoismainen partioleiri poiki innostusta arkiseen aherrukseen: ensimmäiset poikien ja tyttöjen suomenkieliset lippukunnat perustettiinkin pian seurakunnan alaisuuteen. Lauttasaaren Partiosissien ja Lauttasaaren Tiirojen toiminnan aktiivisin vaihe ohitettiin kuitenkin nopeasti, ja pian sodan tauottua niiden toiminta lopetettiin. Ilman partiota ei saari kuitenkaan joutunut olemaan, kun maaliskuussa 1946 Helsingin NMKY:n avulla perustettiin poikapartio Lauttasaaren Siniset. Vuonna 1952 Keski-Helsingin seurakunnan alaisuuteen siirtynyt lippukunta vaihtoi nimensä Lauttapartioksi. Samalla osoite muuttui Lauttasaarentie 47:stä Isokaari 13:een. Vuonna 1952 alkoi virallisesti myös Lauttasaaren Luotsityttöjen taival.

Partiotoiminta oli erittäin suosittua saarelaisten keskuudessa erityisesti 1960-luvulla, jolloin Lauttapartion jäsenkunta oli yli 200. 1970-luvun alun nuorisoradikalismi toi suuren taantuman erityisesti poikapartion osallistujamääriin. Voimakkaimman kuohunnan jälkeen aktiivisuus toipui lähes ennalleen, kunnes vapaa-ajan harrastusten monipuolistuminen vuosisadan lopulla sai jäsenkehityksen jälleen taantumaan. Lauttapartion ja Luotsityttöjen toiminta jatkuu yhä nykyään ja ne molemmat kokoontuvat Lauttasaaren kirkon tiloissa.

Kuva: Luotsityttöjen piirretty tunnus. Luotsitytöt.
Ihmiset ja yhteisö

post

1945 – Lauttasaaren orkesteri

Sodan arkeen musiikki tarjosi viihdykettä. Soittimet soivat ja laulu raikui niin korsuissa, kanttiineissa kuin kotirintaman tapahtumissakin. Kun rauha koitti, musiikinnälkä ei suinkaan tyrehtynyt. Soitinyhtyeitä perustettiin ennen näkemättömällä vauhdilla. Myös Lauttasaareen saatiin pian oma klassisen musiikin orkesteri. Syksyllä 1944 Lauttasaaren aseveliyhdistyksen selvitysmies Simo Härkönen ja opettaja Martti Lahtinen aloittivat kasaamaan soittajistoa, ja helmikuussa 1945 23 hengen orkesteri oli jo koossa. Se koostui pitkälti Lauttasaareen kotiutuneista siirtokarjalaisista. Uudelle alueelle pakon edessä muuttaneille musiikki toimi eräänlaisena terapeuttina ja yhteisöllisenä hengenluojana. Soittipa kokoonpanossa viulua myös hetken aikaa muuan nuori taiteilija, Unto Pusa.

Toiminnan käynnistäminen vaati lahjoituksia. Ensimmäinen soitin oli lakkautettavan suojeluskunnan piano. Rahallista tukea tarjosivat yritysjohtajat Aulis Aropaltio ja Gunnar Östman. Ensimmäiseksi kapellimestariksi orkesteriyhdistyksen puheenjohtajana toiminut Härkönen sai houkuteltua Einar Englundin. Hänen johdollaan amatöörikokoonpano alkoi myös esiintyä. Kokemuksen kartuttua myös orkesterin sointi hioutui. Yleisön lisäksi positiivista palautetta jakoivat pääosin myös sanomalehtien kulttuurikriitikot. Maine kasvoi ja kokoonpanoon saatiin myöhemmin myös ammattimuusikkoja. Laajentunut toiminta vaati myös rahoitusta. Sitä tarjosi Lauttasaaren säätiö ja Helsingin kaupunki.

Kuva: Lauttasaaren säätiö.
Ihmiset ja yhteisö

post

1945 – Lauttasaaren säätiö perustetaan

Huopalahden kunnan lyhytikäiseksi jääneen elinkaaren loppuvaiheessa oli käynyt selväksi, että Helsinki kahmaisisi alueen kylät hallintaansa. Kuten muissa liitosalueissa myös Lauttasaaressa heräsi huoli saarelaisten etujen toteutumisesta osana suurta pääkaupunkia. Helsingillä oli aina ollut vahva rooli Lauttasaaren kehityksessä, mutta useimmiten päätökset olivat säilyneet paikallisina. Nyt muutos tuntui arveluttavalta. Huopalahden kunnanvaltuuston lauttasaarelaiset jäsenet näkivät parhaana ratkaisuna säätiön perustamisen, kuten oli tehty joidenkin aiempien esikaupunkiliitosten yhteydessä. Säätiöittämisen ideana oli kerätä liitoskuntien ylijäämävarat yhteen ja korvata omien hallintoelimien lakkauttamisesta aiheutuneet haitat. Huopalahden kunnanvaltuusto puolsi menettelyä ja antoi 15. maaliskuuta 1945 perustetulle Lauttasaaren säätiölle lähes 2 miljoonan markan pääoman.

Kosti Aarno Linnoksen ja Sigurd Steniuksen allekirjoittama perustamisasiakirja vahvistettiin oikeusministeriössä 23. huhtikuuta, jonka jälkeen pidettiin varsinainen perustamiskokous 13. kesäkuuta. Säätiön tehtäväksi tuli ”nykyisen Lauttasaaren yhdyskunnan alueella asuvien henkilöiden paikkakunnallisten etujen, henkisen kehityksen ja ruumiillisen kunnon edistäminen, paikkakunnan kaunistaminen ja sen muistojen vaaliminen sekä muu toiminta, joka edistää paikkakunnan yhteistä hyvää ja menestystä.” Säännöt velvoittivat myös aktiiviseen paikkakuntalaisten toiveiden kuulemiseen ja toimimaan havaittujen epäkohtien poistamiseksi. Lisäksi säätiö saattoi rahallisesti tukea sen edistämien arvojen mukaista toimintaa.

Toimintaan varten perustamiskokouksessa muodostettiin hallintoneuvosto, joka puolestaan valitsi kuusihenkisen hallituksen. Ensimmäiseksi hallintoneuvoston puheenjohtajaksi valittiin Akseli Kaskela. Hallituksen tärkein tehtävä oli huolehtia säätiön taloudesta. Alkupääoman lisäksi säännöt mahdollistivat testamenttien ja lahjoitusten vastaanoton. Ensimmäisenä lahjoittajana oli toimintansa päättänyt Lauttasaaren yhdyskuntavaltuusto, joka lahjoitti hallussaan olevan Gunnar Tallbergin muistorahaston Pro Drumsön ja Drumsö Samhällets Sportsfonsin varallisuuden säätiölle. Lisävaroja toimintaan saatiin myös Lauttasaaren yhdyskunnalta ja anomuksesta Huopalahden kunnalta.

Lauttasaaren säätiön säännöt antoivat hallitukselle erityistehtävän: säätiön oli toimintaansa varten perustettava oma valistustalo. Tämä oli myös taloudellisesti perusteltua, sillä kiinteään omaisuuteen sijoittamisen toivottiin suojaavan varoja sodan jälkeiseltä inflaatiolta. Tavoite oli selvä, mutta paikkaa ei kuitenkaan helpolla löytynyt. Kaupunki ei ollut valmis kaavoittamaan tonttia kasinonrannasta ja Tallbergin perikunnalta vapautunut kartanorakennus päätyi pitkän tarjouskilpailun jälkeen Allergia-tutkimussäätiön haltuun. Myös Lauttasaaren VPK:n, Lauttasaaren Yhteiskoulun ja Drumsö Svenska Skolföreningin kanssa käydyt neuvottelut yhteisten toimitilojen rakentamisesta jäivät toteutumatta VPK:n vetäytyessä hankkeesta. Lopulta säätiö hankki itselleen kansakoulun vieressä sijainneen Puu-Ukon tontin. Uusi talo vihittiin käyttöön 19. lokakuuta 1947.

Kalliiksi käynyt talohanke hidasti jossain määrin säätiön alkuvuosien taloudellista toimintaa. Vuoteen 1950 tultaessa säätiö oli jakanut vain 40 000 markkaa. Seuraavan viiden vuoden aikana määrä kasvoi lähes kymmenkertaiseksi, ja 1956-1960 jaettavaksi riitti yli 940 000 markkaa.

Kuva: Lauttasaaren säätiön 10-vuotisjuhlat. Lauttasaaren säätiö.
Ihmiset ja yhteisö

post

1944 – Lauttasaaren Marttayhdistys

Lucina Hagmanin perusti vuonna 1899 valtakunnallisen Marttaliiton tavoitteenaan sivistää kansaa kotitalousasioissa tietoisten naisten kautta. Liiton toiminta oli rakennettu aktiivisten paikallisyhdistysten varaan, mutta Lauttasaaressa toiminnan käynnistäminen kesti vielä vuosikymmeniä. Jatkosodan päättyminen toi kaiken muun ohella muutoksia aatteellisten yhdistysten toimintaan. Moskovassa solmittu välirauha velvoitti Suomea lakkauttamaan Neuvostoliiton liian oikeistolaisiksi katsomia yhteenliittymiä. Tämän seurauksena aktiivisimmat jäsenet siirtyivät muihin jo olemassa oleviin järjestöihin. Marttaliiton jäsenmäärä lähtikin nousuun nimenomaan Lotta Svärd -järjestön lopettamisen jälkeen. Vuonna 1944 perustettiin lopulta myös Lauttasaareen oma Marttayhdistys.

Kuva: Marttaliiton logo. Marttaliitto.
Ihmiset ja yhteisö

post

1944 – Lauttasaaren selvittämätön murha

Kello 1.58 marraskuun 3. päivän yönä vuonna 1944 tapahtui Lauttasaaressa poliittisesti arkaluontoinen murha, jonka pelättiin kiristävän Suomen ja Neuvostoliiton jo ennestään ongelmallisia suhteita. Elettiin vaaran vuosien aattoa. Jatkosota oli juuri päättynyt Moskovassa solmittuun välirauhaan. Sodasta toipuvan Suomen sisäpoliittiset olot olivat epävakaat eikä maailman valtaansa Itä-Euroopassa laajentuneen Neuvostoliiton todellisista tavoitteista Suomessa ollut vielä selkeää kuvaa kenellekään. Tulevaisuus oli epävarma ja pelottava.

Rauhansopimuksen mukaisesti Suomi oli joutunut luovuttamaan Porkkalanniemen Neuvostoliitolle sotilaistukikohdaksi. Kun Porkkalassa ei ollut suurille laivoille sopivaa rantautumispaikkaa, jouduttiin rahtilaivojen tuoma kalusto ja mukana matkannut neuvostoliittolainen sotaväki siirtämään alueelle maateitse Helsingin satamista. Eräässä tälläisessä Jätkäsaaresta lähteneessä kolonnassa oli mukana myös talousupseeri Ivan Belov. Vain muutaman kilometrin matkan jälkeen kajahti Lauttasaarentien ja nykyisen Gyldenintien risteyksessä lähellä Vulcanin kumikorjaamoa neljä laukausta. Kolonnan kärjessä hevoskärryissä maannut Belov putosi maahan kuolleena.

Selkkaus oli valmis: Neuvostoliiton johtama valvontakomissio lähetti tapahtumasta Suomen hallitukselle nootin, jossa se tuomitsi murhan poliittisena verityönä ja vaati samalla intensiivistä selvitystä. Pelättiin murhan antavan jopa syyn Suomen miehittämiselle. Poliisi kävi tutkimuksiin suurella joukolla. Parin kuukauden aikana kuulusteltiin 2 000 ihmistä ja erityisesti kansalaistoiminnassa aktiviisenä mukana olleiden lauttasaarelaisten taustoja selvitettiin. Epäiltynä oli pitkään tuntematon suomalainen upseeripukuinen mies, mutta ampujaa ei löytynyt. Suomalaiset pitivät mustasukkaisuutta todennäköisempänä syynä surmaan. Neuvostoliitto näki murhan olleen suunnitelmallinen tarkka-ampujan aikaansaannos. Totuus jäi selvittämättä, mutta valtioiden välistä suuren luokan selkkausta ei kuitenkaan lopulta tapahtunut.

Kuva: Wikipedia.
Ihmiset ja yhteisö

post

1943 – Lauttasaaren yhteiskoulu

Sodan keskellä vuonna 1943 Lauttasaareen perustettiin sekä suomalaisen että ruotsalaisen yhteiskoulun kannatusyhdistykset, jotka ryhtyivät voimakkaasti edistämään oman yksityisen oppikoulun saamista saarelle. Lupaviidakon selvitti ensin suomenkielinen Lauttasaaren Yhteiskoulu, joka aloitti toimintansa vuonna 1945 Lauttasaaren säätiön vuokralaisena. Vuonna 1951 valmistui Else Aropaltion koulun käyttöön suunnittelema rakennus Haahkakuja 5:een. Tilanahtauden vuoksi koulurakennusta jouduttiin laajennetamaan heti viisi vuotta käyttöönoton jälkeen. Kaupunginosan kasvaessa oppilasmäärän lisääntyi edelleen ennakoitua voimakkaampana. Edessä oli jälleen muutto. Vuonna 1968 koulu siirtyikin uuteen, arkkitehtien Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelemaan koulurakennukseen Isokaarelle. Muuttovuonna koulu oli Suomen suurin oppikoulu. Peruskoulu-uudistuksen pyyhkäistessä 1970-luvulla maan yli pohjoisesta etelään jäi yksityisstatukselle vielä lukuisia kouluja erityisesti Helsinkiin. Yksi tällainen oli LYK.

Ruotsinkielisen yhteiskoulun tarina oli hieman toisenlainen. Sotavuosien päätyttyä odotus kävi pitkäksi, sillä valtioneuvosto päätyi myöntämään toimiluvan koululle vasta vuonna 1957. Drumsö Svenska Samskolanin (DSS) toiminta päättyi lopulta vuonna 1976.

Kuva: Lauttasaaren yhteiskoulun uusi koulurakennus. Volker von Bonin, HKM.
Ihmiset ja yhteisö

post

1939 – Ilmapuolustuksen tukikohta

Saksa ja Neuvostoliitto solmivat elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa suuravaltojen välinen Itä-Eurooppa oli jaettu allekirjoittajamaiden kesken etupiireihin. Saksa alkoi toteuttaa sopimusta Puolassa syyskuussa 1939, mikä johti toisen maailmansodan syttymiseen. Neuvostoliitto puolestaan hyökkäsi etupiiriinsä kuuluneeseen Suomeen. Suurvaltojen pelinappulana maa ajautui sotaan ja koko yhteiskunta valjastettiin poikkeusolojen käyttöön. Lautta-saari kuului pääkaupungin ilmapuolustuksen läntisen alueen keskeisiin kohteisiin. Raskas it-patteri 59:n kaksi 76 mm:n it-kanuunaa saivat paikkansa Myllykalliolla jo 6. lokakuuta 1939, muutama päivä ennen yleisen liikekannallepanon alkua. Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 aseistusta lisättiin neljällä kanuunalla. Lauttasaari-Seura yhteistyössä Lauttasaaren Reserviupseerit ry:n, Helsingin kaupungin ja Puolustusvoimain kanssa palautti yhden näistä kanuunoista paikalleen vuonna 1980 Lauttasaaren ilmapuolustuksen muistomerkiksi.

Kuva: 8.Rask.It.Ptri vuonna 1944. SA-kuva.
Ihmiset ja yhteisö

post

1934 – Partiolaiset valtaavat Lauttasaaren

Heinäkuun lopussa 1934 Lauttasaaressa järjestettiin kymmenpäiväinen kansainvälinen partioleiri. Alue sijaitsi Vattuniementien ja Heikkiläntien välissä. Tapahtuma oli ensimmäinen Suomessa pidetty suurleiri ja sen 700-henkinen osanottajajoukko koostui eriikäisistä aktiiveista. Leirin järjesti suomenruotsalaisten partioliitto F.S.S.F, ja mukana oli kunniavieraina Ruotsin prinssi Gustav Adolf sekä tasavallan presidentti P. E. Svinhufvud.

Kuva: Bjarne Lönegren. Holger Degermanin kuvakokoelma, Lauttasaaren säätiö.
Ihmiset ja yhteisö

post

1933 – Drumsö Kanotister ja Drumsö Padlarklubb

Merellinen Lauttasaari takasi luonnollisesti hyvät edellytykset kaikenlaisiin vesiharrastuksiin. Erityisesti saari kunnostautui kanoottiurheilussa, jopa siinä määrin, että seuroja perustettiin lyhyen ajan sisällä kaksi. Vuonna 1933 toimintansa aloitti Drumsö Kanotister (DK) ja vuonna 1935 Drumsö Paddlarklubb. Keskinäinen kilpailu oli varmasti suurin syy toiminnan vireyteen ja sen ammattimaisuuteen. Pian perustamisensa jälkeen DK järjesti ensimmäisen ja sittemmin vuotuiseksi massatapahtumaksi muodostuneen Lauttasaaren ympärimelonnan. Myös kilparadoilla tuli menestystä: vuonna 1938 Tukholmassa DK:n Maggie Kalka voitti naisten maailmanmestaruuden. Helsingin olympialaisissa 1952 niin ikään DK:n Kurt Wires voitti kaksi kultamitalia kajakkikaksikoissa.

Kuva: Holger Degermanin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö