post

1968 – Lauttasaari-lehti ilmestyy ensimmäisen kerran

Joulukuussa 1968 Kauko Mustonen julkaisi ensimmäisen numeron lauttasaarelaisten omasta kaupunginosajulkaisusta. Viikoittain ilmestyneen Lauttasaari-lehden tarkoitus oli käsitellä ainoastaan saaren tapahtumia, toimia mielipidevaikuttajana ja olla eräänlainen keskusteluareena yhteisöä puhuttaville teemoille. Vaatimattomista lähtökohdista ja pitkälti Mustosen omien voimanponnistelujen kautta lehti vakiinnutti asemansa tärkeänä osana lauttasaarelaisuutta. Olikin luontevaa, että myöhemmin lehden toimitustyöhön liittyi myös lauttasaarelaisten oma edunvalvoja Lauttasaari-Seura. Virallisesti lehti ostettiin seuran nimiin vuonna 1985.

Vuonna 2015 perjantaisin ilmestyvän ilmasijakelulehden viikoittainen painosmäärä on 11 800 kappaletta.

Kuva: Lauttasaari-lehden etusivun tunnus. Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

post

1964 – Lauttasaari-päivät

Kotiseututoimintaan ovat perinteisesti kuuluneet erilaiset paikalliset tilaisuudet, joissa on järjestetty yhteisöllistä ohjelmaa ja esitelty alueen toimintaa, yrityksiä, yhdistyksiä ja henkilöitä. Perinteet olivat Lauttasaaressakin pitkät. VPK:n, nuorisoseuran ja suojeluskunnan järjestämät iltamat kokosivat saarelaisia erilaisten rientojen pariin jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Myöhemmin suuren yleisösuosion saavutti erityiset Lauttasaari-päivät. Ensi kerran syksyllä 1963 vastaperustetun Lauttasaari-Seuran ja Lauttasaaren säätiön yhteistyössä järjestämästä tilaisuudesta kehkeytyi pian vuotuinen juhla, jonka tapahtumakirjo laajeni ja kattoi monenlaista toimintaa eri-ikäisille. Vuonna 1977 ohjelmistoon otettiin juoksutapahtuma, Lauttasaaren ympärijuoksu.

Kuva: Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

post

1963 – Lauttasaari-Seura perustetaan

Sota-aika toi Suomeen suuren yhteiskunnallisen muutoksen. Luovutetun Karjalan evakot pakkasivat omaisuutensa ja jättivät taakseen rakkaan kuntansa. Jotta vanhat tavat ja käytännöt eivät unohtuisi, päätettiin perustaa erilaisia seuroja varmistamaan toiminnan jatkuvuus. Innostus levisi myös muualle Suomeen. Myös nopea kaupungistuminen lisäsi paikallista kulttuuriperinnettä vaalivien kotiseutuyhdistysten määrää. Maalaiskunnissa toimintaan vihkiytyneitä yhdistyksiä oli ollut jo pidempään, mutta kaupungeissa toiminnalle ei pitkään nähty minkäänlaista tarvetta. Kaupunkilaisuus koettiin lähtökohtaisesti juurettomana, sillä lähes jokaisen suomalaisen sukuhistoria kumpusi lopulta maaseudulta. Kun muuttoliikkeen myötä kaupunkeihin saapuneet kiinnittyivät pikku hiljaa uusiin asuinpaikkoihinsa, ajatus kaupunkilaisesta kotiseututoiminnasta virisi voimallisemmin. Helsingin ensimmäinen kaupunginosayhdistys perustettiin kylämäiseen Käpylään jo vuonna 1940. Sodan jälkeen Käpylän esimerkkiä seurasivat monet Helsingin kantakaupungin alueet ja lopulta myös lähiöt. Liitosalueista ainoastaan Lauttasaaressa ja Pakilassa ei vielä 1960-luvun alussa ollut omaa yhdistystä.

Lauttasaaressa viivästys johtui pitkälti siitä, että Lauttasaaren säätiö kaiken muun ohella vastasi myös kotiseututyöstä. Se osallistui myös vuonna 1934 perustetun Helsinki-Seuran tilaisuuksiin. Syksyllä 1962 säätiössä kuitenkin päätettiin, että myös Lauttasaaren oli pysyttävä mukana kehityksessä. Seuran muodostaminen oli pitkälti perusteltua. Sääntöjen mukaan säätiöllä oli muutoinkin runsaasti tehtäviä, joiden hoitoon meni inhimillisiä voimavaroja. Seuran nähtiin myös tuovan saaren etujen ajamiseen entistä kansanvaltaisemman ja laajapohjaisemman tahon. Lauttasaaren liittäminen Helsinkiin ei ollut varsinkaan kunnallistekniikan osalta käynyt vaivatta, ja seuran kautta toivottiin lisää tukea ja painostusvoimaa saarta koskevissa asioissa. Jossain määrin säätiössä pelättiin mahdollisen uuden seuran tarkoitusperiä. Oliko säätiöllä itsellään oikeutusta seuran ollessa näkyvämpi tekijä Lauttasaaren arkisessa toiminnassa.

Estääkseen hankkeen politisoitumisen säätiö otti hoitaakseen uuden seuran alustavien sääntöjen muokkauksen. Helmikuussa 1963 väliaikaisen toimikunnan puheenjohtaja Seppo Ojalan johdolla kokoontunut kansalaiskokous päätti yksimielisesti perustaa Lauttasaari-Seuran. Sen tehtäväksi tuli edistää kulttuuripyrintöjä, valvoa asukkaiden yhteisiä etuja, kehittää hyvää tarkoittavia aatteellisia harrastuksia, vaalia alueen kauneusarvoja ja syventää kotiseututietämystä. Toiminnan oli ennen kaikkea perustuttava lauttasaarelaisten omaan aktiivisuuteen. Kokouksen valtuuttamina Väinö Pensala, Seppo Ojala ja Keijo Syväniemi allekirjoittivat seuran perustamiskirjan ja kirjata ensimmäiset varsinaiset säännöt.

Yhteistyö säätiön ja Seuran välillä muodostui luontevaksi. Varsinkin kaupungin suuntaan lauttasaarelaisten etuja ajettiin yhteistuumin. Monissa muissa kaupunginosissa tämä ei suinkaan aina ollut täysin itsestään selvää.

Nykyään Seura toimii sen arvolle hyvin sopivassa paikassa: Lauttasaaren vanhimmassa rakennuksessa, Punaisessa huvilassa.

Kuva: 50 vuotiaan Lauttasaari-Seuran juhlalogo. Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

post

1959 – Lautta-Pojat

Lauttasaaren historiasta löytyy menestystä myös lentopallossa. Lauttasaarelaisen Lautta-Poikien kansallinen menestys ajoittui kahteen osaan: 1960-luvun loppuun ja 1970-luvun loppuun. Tuona aikana seura oli mukana miesten pääsarjassa yhteensä 12 kautta. Ennen vuonna 1982 tapahtunutta yhdistymistä toisen helsinkiläisen seuran Johanneksen Poikien kanssa LaPa:n suurimmiksi saavutuksiksi jäivät Suomen Cupin voitto ja SM-hopea vuodelta 1977.

Kuva: Wikipedia.
Ihmiset ja yhteisö

post

1959 – Helsingfors Segelklubb

Kuten muukin yhdistystoiminta, myös purjehdusseurojen perustaminen vilkastui kansalaisyhteiskunnan läpimurron myötä 1800-luvun lopulla. Työn ja vapaa-ajan eriytyminen sekä ansiotason nousu rohkaisivat erityisesti kaupungeissa uudenlaisen yhdistystoiminnan pariin. Vuonna 1899 aloitti toimintansa Helsingfors Arbetare Segelklubb, jonka yli sadan hengen jäsenistö koostui huomattavilta osin kaupungin kirjapainoissa työskentelevistä. Vuonna 1919 seuran nimi muutettiin muotoon Helsingfors Segelklubb. Seuran kotisatama toimi vuoteen 1924 asti Kellosaaressa, jonka jälkeen osoitteena oli aina vuoteen 1958 Iso Pässi. Nykyisen Ruoholahden kaupunginosan rakentuessa satamat jäivät kumpikin täyttömaan alle. Uusi koti löytyi vuonna 1959 Lauttasaaren itärannalta, minkä jälkeen seura on ollut tiiviisti osa saaren yhteisöllistä toimintaa. Se on kerännyt yhteen sekä lajin harrastajia että kilpapurjehtijoita. Seuraa ovat edustaneet mm. olympialaisten vuoden 1980 kultamitalisti Esko Reckhardt, vuoden 2012 hopeamitalisti Tuuli Petäjä-Sirén sekä vuoden 2012 pronssimitalisti ja maailmanmestari Mikaela Wulff.

Kuva: HSK:n logo. Helsingfors Segelklubb.
Ihmiset ja yhteisö

post

1958 – Lauttasaaren kirkko

Seurakunnallisesti Lauttasaari liitettiin osaksi Helsinkiä vuonna 1939, mutta omaa kirkkoa ei saarelle vielä hetkeen saatu. Jumalanpalvelukset pidettiin Lauttasaarentie 16:n katutason liiketiloissa. Tuolloin Lauttasaaren seurakuntatyön johtajana toimi maan kuulu runoilija ja pappi Lauri Pohjanpää. Kun Lauttasaari vihdoin vuonna 1956 irrotettiin Keski-Helsingin seurakunnasta omaksi kokonaisuudekseen, suunnitelmat Lauttasaaren kirkon rakentamiseksi olivat jo pitkällä.

Uusi kirkkorakennus vihittiin käyttöön syyskuussa 1958. Sen olivat suunnitelleet lauttasaarelaiset arkkitehdit Marja ja Keijo Petäjä. U-kirjaimen muotoisessa ja lattiapinta-alaltaan yli 5000 neliön rakennukseen tehtiin kaksi kirkkosalia suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä toimituksia varten. Tämän lisäksi kokonaisuuteen sisällytettiin myös työ- ja kerhotiloja. Kellotornin kolme kelloa saatiin suurella vaivalla nostettua paikoilleen maaliskuussa 1957. Suurin kelloista painoi lähes tuhat kiloa, mikä aiheutti ensi yrittämällä torniin kiinnitetyn teräksisen nostokurjen taipumisen massiivisen painon alla. Toinen yritys päättyi puoleen väliin, kun nostokoneen kitka loppui. Kolmas kerta sanoi toden. Työpäivä päättyi kuitenkin traagisesti, kun rakennusmies putosi tornista ja kuoli. Vuoden päästä tornin huipulle nostettiin risti, joka lähes 20 metrisenä oli korkeampi kuin monet alueen kerrostalot. Sen paino oli vielä kellojakin mahtavampi: lähes 4000 kg.

Kuva: Postikortti Lauttasaaren kirkosta. Vasemmalla suomenkielinen ja oikealla ruotsinkielinen kirkko. Holger Degermanin postikorttikokoelma, Lauttasaaren säätiö.
Ihmiset ja yhteisö

post

1952 – Aimo Tukiainen

Vuonna 1954 Lauttasaareen asettuneen 37-vuotiaan viipurilaisen kuvanveistäjän Aimo Tukiaisen elämä mullistui. Rikkonaisen työläiskodin kasvatti oli Viipurin taiteenystäväin piirustuskoulun iltalinjalta ja myöhemmin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun oppilaana ammentanut Suomen kuuluisimmilta opettajilta alan ammattitaidon ja luovinut tiensä sodanjälkeisen kuvanveistäjäsukupolven eturintamaan. Mainetta Tukiainen oli ehtinyt niittää niin sotamuistomerkkien, alttarireliefien kuin työväkeä kuvaavien monumentaalisten teosten toteuttajana. Ensimmäinen hänen julkinen työnsä oli Karkkilan punaisten muistomerkki. Vuonna 1954 Tukiainen kuitenkin asetettiin aivan uudella tavalla kansakunnan huomion keskipisteeseen: peräti 737 503 suomalaista sitoutui julkisessa varainhankinnassa rahoittamaan pitkään suunniteltua hanketta, jossa epäonnistuminen ei yksinkertaisesti ollut mahdollista. Helsinkiin piti pystyttää marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas, ja järjestetyssä kilpailussa eversti Adolf Ehrnroth oli valinnut voittajaksi Aimo Tukiaisen ehdotuksen.

Aikataulunsa, julkisuuden ja erityisesti patsaan hevososion teknisen toteutuksen hankaluuden vuoksi teos täytti kuvanveistäjän elämän lähes täysin seuraavan kuuden vuoden ajan. Työn Tukiainen valmisti alusta loppuun arkkitehti Osmo Siparin taiteilijalle Tiirasaarentie 27:ään suunnittelemassa ateljeetalossa. Toukokuun lopussa 1960 valmis työ siirrettiin erityissaattueessa Lauttasaaresta sijoituspaikalle Postitalon eteen Helsingin keskustaan. Paljastustilaisuus pidettiin Mannerheimin syntymäpäivänä 4.6.1960.

Realistisen kuvaustaiteen edustajana aloittanut Tukiainen muokkasi suurtyönsä jälkeen taiteellista minä-kuvaansa ja siirtyi vapaampaan sommittelutapaan ja materiaalien työstämiseen. Tästä huolimatta hän ei hylännyt monumentaalisia teoksia. Yhtenä esimerkkinä hänen myöhäistuotannostaan on vuonna 1973 julkistettu Lauttasaaren sankarihautamuistomerkki, Katkaistu elämä. Kaikkiaan Aimo Tukiainen teki mittavan uransa aikana 46 julkista teosta, 153 vapaata veistosta, 93 muotokuvaa ja 89 mitalia. Lisäksi hän toimi lukuisissa taidealan luottamustehtävissä.

Kuva: Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

post

1952 – Olympialaiset Lauttasaaressa

Toisen maailmansodan sytyttyä Helsingille myönnetyt vuoden 1940 kesäolympialaiset jäivät pitämättä, kuten myös Lontoolle myönnetyt vuoden 1944 kisat. Sota pyyhkäisi mennessään myös Suomelle rakkaan kestävyysjuoksun kulta-ajat. Berliinin mitalisade jäi viimeiseksi moneen kymmeneen vuoteen. Maailmanpalon roihujen viimein laannuttua käynnistettiin verkkaisesti myös kansainvälistä urheilutoimintaa. Vuoden 1948 kesäkisat menivät Lontoolle, mutta seuraava olympiadi oli jälleen omistettu Helsingille. Sodan häviäjävaltion leiman saaneelle maalle kisojen järjestäminen oli paitsi kunniakysymys myös oiva mahdollisuus kohentaa kansallista itsetuntoa ja kansainvälistä arvostusta.

Valmistautuessa vuoden 1952 kisoihin Helsinki saattoi hyödyntää aiemmin rakennettuja urheilupaikkoja ja kisakyliä. Sodan vaurioista ja taloudellisesta niukkuudesta yhä kärsineelle maalle järjestelyt olivat kuitenkin suunnaton voimainponnistus. Varsinkin kisaturistien majoittaminen ja erilaisten palvelujen järjestäminen olivat suurena huolenaiheena. Kylmän sodan alkutahdit oli lyöty, mutta silti uuden matkailubuumin odotettiin tuovan Pohjolaan ennennäkemättömän ryntäyksen. Hotellien, yksityiskotien ja yhteismajoitusten kautta saatiin kapasiteetti nousemaan yli sadantuhannen. Silti 14 000 hengelle päätettiin varata mahdollisuus telttamajoitukseen. Sijoituspaikoiksi valittiin Seurasaari, Lehtisaari ja Lauttasaari. Vuoden 1952 juhannuksen jälkeen pioneerikomennuskunta aloittikin kokoamaan telttakylää kansakoulun eteläpuolelle Tallbergin puistotien, Heikkiläntien ja Haahkakujan väliselle 15 hehtaarin heinikkoiselle aukealle. Valmistuessaan Lauttasaaren viiden telttakylän kokonaisuudessa oli varattu tilat kaikkiaan 6 000 yöpyjälle. Telttoja oli 500, käymälöitä 50, ja paikalle vedettiin juokseva vesi.

Lopulta otaksunta telttakylän vetovoimasta osoittautui ylimitoitetuksi, kuten kisaturistien määrä ylipäätään. Telttojen korkein päivävahvuus jäi alle 350 yöpyjän.

Kuva: Volker von Bonin, HKM.
Ihmiset ja yhteisö

post

1952 – Suomen Saunaseura

Vuonna 1952 Suomen Saunaseura siirtyi Humallahdesta Lauttasaareen uuden saunarakennuksen valmistuttua Vaskiniemeen. Alun perin kansallismielisten lääkärien perustaman yhdistyksen taival oli käynnistynyt kuitenkin jo vuonna 1937. Aatteellisen seuran tarkoitus oli tutkia saunomisen fysiologisia ja lämpöteknisiä vaikutuksia sekä käyttää kerättyä tietoutta saunojen kehittämiseen ja levittää maailmalla tietoutta suomalaisen kansanperinteen terveydellistä vaikutuksista. Olympiatunnelmissa valmistunut ja Heikki Sysimetsän suunnittelema Vaskiniemen saunatalo pitää sisällään nykyään kolme savusaunaa sekä kaksi puulämmitteistä ja yhden sähkölämmitteisen saunan. Jäseniä seurassa on nykyään yli 4000.

Kuva: Volker von Bonin, HKM.
Ihmiset ja yhteisö

post

1948 – Lauttasaaren Laulajat

Lauttasaaren orkesteri oli puhaltanut saaren musiikkielämän täyteen eloon. Saarella toimi orkesteriyhdistyksen ylläpitämä ja Ester Raition johtama orkesterikoulu ja kansakoulussa koko Helsingin ainoa nuoriso-orkesteri Innostuksen kipinän sytyttyä oli luonnollista, että myös kuorotoiminnalla oli oma tilauksensa. Vuonna 1948 perustettiin sekakuoro Lauttasaaren Laulajat. Sen ensimmäisenä johtajana toimi orkesterin kapellimestari Toivo Lehtelä.

Kuva: Lauttasaaren säätiö.
Ihmiset ja yhteisö