post

1916 – Lauttasaaren VPK

Lähetetty by

Kansalaisyhteiskunnan läpimurto oli edellisen vuosisadan lopulla käynnistynyt pitkälti vapaaehtoisuuteen perustuneiden palosammutuskuntien toiminnasta. Harvaan asutussa Lauttasaaressa järjestäytyneelle yhteistyölle ei kuitenkaan ollut pitkään tarvetta. Tilanne muuttui kuitenkin pian 1900-luvun alussa. Saaren väkimäärän kasvu lisäsi huvilarakennusten määrää ja tihensi asuntokantaa. Samalla puutalojen ikävä seuralainen tuli pääsi yhä useammin raivoamaan vapaana. Kun apua kaupungin palokunnalta ei hankalien etäisyyksienkään vuoksi voinut apua odottaa, päätettiin Lauttasaareen perustaa oma vapaapalokunta maaliskuussa 1916. Järjestelmällisine harjoituksineen ja yhtenäi-sine asusteineen palokunta näkyi saaren elämässä välittömästi. Omaan rakennukseen yhdistys muutti kuitenkin vasta vuonna 1928, kun kauppaneuvos Tallbergin lahjoittamalle maalle aivan keskustan läheisyyteen rakennettiin tilava puutalo. Ajan tapaan VPK toimi myös monenlaisen vapaa-ajanvieton keskipisteenä. Erittäin suosituiksi muodostuivat palokunnan harjoituskentällä, Isokaaren alkupäässä, järjestetyt kesäjuhlat, jossa sekä saarelaiset että kaupungin nuoriso kerääntyivät tanssimaan ja ottamaan osaa erilaisiin leikkimielisiin kilpailuihin. VPK:ssa toimi myös oma naisosasto. Vuonna 1965 VPK sai uuden rakennuksen Tallbergin puistotie 10:stä aivan vanhan puutalon naapurista.

Kuva: Holger Degermanin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

post

1916 – Einar Englund

Lähetetty by

Lauttasaarelainen Einar Englund otsikoi vuonna 1996 ilmestyneen omaelämäkerran kohtalokkaasti ”Sibeliuksen varjossa”. Nimi kuvastaa paitsi suuren suomalaisen muille maan säveltäjille omalla tuotannollaan ja nimellään tuomaa painolastia myös uuden sukupolven kapinaa nimekkään kollegan edustamalle tyylille. Englundin teokset edustivat pääosin uusklassismia, ja hänen musiikkinsa koettiin olevan suureellisen kansallisromanttisen tyylin murtaja. Maestro Sibeliuksen musiikin tiukkasanainen kritiikki oli keskeisenä syynä jopa siihen, että Yleisradio asetti Englundin musiikin hetkellisesti boikottiin. Aiemmin kriitikoiden ylistämä musiikin uudistaja menetti jalansijaa Suomen musiikin eturivissä. Häly hälveni kuitenkin ja Einar Englundin rooli tunnustettiin jälleen merkittäväksi.

Einar Englundin nousu Suomen säveltaiteen merkkihenkilöksi ei ollut yksinkertainen. Edes tie suomalaiseksi ei ollut suora: Englund syntyi vuonna 1916 Ruotsin Gotlannissa äitinsä kotimaassa. Perheen tie vei kuitenkin lähes heti nuorimman syntymän jälkeen takaisin Suomeen. Ensin osoitteena oli Oulu, jossa Einarin vanhemmat veljet olivat aiemmin syntyneet. Hetken viivähdyksen jälkeen matka jatkui Helsinkiin, jossa ahvenanmaalainen isä Gösta Englund sai paikan Ruotsalaisesta normaalilyseosta voimistelun ja terveysopin opettajana. Lopullinen kotipaikka löytyi Lauttasaaresta.

Einarin muusikon ura ei sekään näyttänyt alkuun vaivattomalta. Englundien perhe oli taiteellinen. Viisilapsisen poikaköörin kahdesta vanhimmasta, Kajsta ja Dagista tuli kuuluisia funkkisarkkitehteja. Toiseksi nuorin, Göran oli mainostoimiston graafikko. Isä harrasti lausuntaa. Ainoastaan keskimmäinen veljeksistä, Bengt ei seurannut muiden esimerkkiä, vaan loi tiedemiesuran Ruotsissa. Nuorimman musiikilliset kyvyt pysyivät kuitenkin pitkään piilossa. Pianonsoittoa poika harrasti ja pärjäsi siinä, mutta mitään suurta lahjakkuutta eivät vanhemmat hänessä nähneet. Varsinaisia pianotunneilla Einari ei ollut koskaan käynyt, kun hän 16-vuotiaana päätyi konservatorion pääsykokeisiin. Opettajana toiminut Erkki Melartin aavisti kuitenkin kokelaan osaamisen. Nuottilukutaidoton ja valmiita teoksia taitamaton soittaja sai tehtäväkseen improvisoida aurinkoisen kesäpäivän kepeätä tunnelmaa. Siitä aukenivat konservatorion ovet ja musiikkimaailman kunniakorokkeet.

Einar Englund oli kenties kuuluisimmillaan orkesterisäveltäjänä. Erityisesti vuonna 1946 julkaistun Sotasinfonian voidaan sanoa nostaneen hänet maan säveltäjien eturiviin. Sota oli muutoinkin Englundille käännekohta: rintamaolosuhteet hän koki traumaattisiksi, mikä lienee osaltaan vaikuttanut myöhempään taiteelliseen ilmaisuun. Erityisen suuri kolaus oli veli Göranin kuolema vain viikkoa ennen talvisodan päättymistä.

Kuva: Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

post

1914 – Arkkitehtien Lauttasaari: Else Aropaltio

Lähetetty by

Lauttasaari muistutti sotaa seuranneina jälleenrakennuksen vuosikymmeninä yhtä suurta rakennustyömaata, joka ei koskaan todella valmistunut. Niin intensiivistä asuntotuotanto oli: kun yksi kohta saatiin valmiiksi, telineet siirrettiin jo toisaalle. Saaresta tulikin todellinen rakennussuunnittelun unelma, jossa voitiin toteuttaa moderneja tekniikoita. Kuvaavaa oli, että monet aikakauden huippuarkkitehdit rakennuttivat perheilleen taloja ja asettuivat asumaan saarelle. Kuuluisimpia lauttasaarelaisia arkkitehteja olivat mm. Else Aropaltio, Bertel Gripenberg, Viljo Myyrinmaa, Dag ja Kaj Englund, Heikki Sysimetsä, Niilo Kokko, Saara ja Usko Tilanterä, Aarno Ruusuvuori sekä Heikki ja Kaija Siren.

Lauttasaareen muodostui sodan jälkeen melko yhtenäisiä rakennuskokonaisuuksia. Osittain tämä johtui rakentamiseen kaavoitetun tilan laajuudesta, osittain aikakauden Arava-säännösten tiukoista normeista. Huomattavan panoksen Lauttasaaren arkkitehtuuriin antoi Else Aropaltio, jonka käsialaa on lähes 50 kerrostaloa aina Otavantien vuoden 1939 funkkis-taloista Isokaaren yhdeksän rakennuksen nykyään asemakaavalla suojeltuun kokonaisuuteen. Aropaltion suururakan mahdollistivat ennen kaikkea hänen loppumaton luomisvoimansa, selkeät käytännönläheiset ratkaisut ja hyvä yhteistyö rakennuttajana toimineen aviomiehen Paavo Aropaltio kanssa. Aropaltioiden talot ovat kestäneet aikaa, ja lienee niihin tyytyväinen myös arkkitehti itse. Hän asui loppuelämänsä piirtämässään talossa juuri Isokaarella.

Kuva: Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

post

1913 – Unto Pusa

Lähetetty by

Viipurissa vuonna 1913 syntynyt ja lapsena perheensä mukana Hyvinkäälle muuttanut kuvataiteilija Unto Pusa asettui jo lukioikäisenä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun oppilaana asumaan Lauttasaareen. Aluksi paikka löytyi tädin kaksiosta, mutta myöhemmin taiteilijauran vakiinnuttua hän palkkasi lauttasaarelaisen arkkitehti Esko Suhosen suunnittelemaan ateljeeasunnon Luoteisväylä 14:ään.

Pusan taidenäkemykselle oli tunnusomaista filosofinen ja teoreettinen lähestymistapa, johon hän oli saanut sysäyksen Pariisin oppivuosinaan Ferdinand Legériltä ja Robert Delaunaylta. Aikansa kuuluisimpien ranskalaisten modernistien ja hollantilaisen De Stijl-ryhmän vaikutus Pusan kuvakieleen oli ilmeinen, mutta silti hänellä oli oma persoonallinen esittävä ilmaisutapansa. Tämä säilyi keskeisenä tekijänä hänen teoksissaan aikakauden erilaiset taidevirtaukset. Vankka rakenne, voimakkaat värit ja taiteellinen synteesi olivat aina läsnä Pusan tuotannossa. Erityisen kuuluisa Pusa oli monumentaalimaalauksistaan, jossa hänen neoplastinen tila-ajattelunsa pääsi kirkkaimmin esille. Taide oli Pusan mukaan tarkoitettu osaksi ihmisten arkea, siksi julkisiin tiloihin ja rakennettuun ympäristöön sijoitetut seinämaalaukset olivat paitsi tärkeitä myös toteuttivat taitelijalle annettua yhteiskunnallista tehtävää.

Oman tuotantonsa ohella Pusa teki pitkän uran opettajana Vapaassa Taidekoulussa, Teknisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla ja kirjekouluna toteutetussa ABC-piirustuskoulussa. Lähes 25-vuotisen rupeamansa aikana hän ehti toimia usean taiteilijasukupolven opettajana. Pusa palkittiin Pro Finland –mitalilla vuonna 1963 ja hän sai professorin arvonimen vuonna 1969.

Kuva: Lauttasaaren säätiön omistama Unto Pusan maalaus Lauttasaaren silta. Lauttasaaren säätiö.
Ihmiset ja yhteisö

post

1913 – Hevosraitiotie

Lähetetty by

Julius Tallbergin uudistustarmo näkyi heti kartanon maiden hankkimisen jälkeen. Toiminnan kehittäminen vaati kuitenkin yhä melko hankalien kulkuyhteyksien parantamista. Laivat toivat ihmisiä saarelle, mutta matka yhä valtaosin metsäisessä maastossa oli hankalaa. Tilanne kohentui, kun hevosraitiolinja vihittiin käyttöön vuonna 1913. Kevyt avoseinäinen vaunu kulki yhden hevosen vetämänä kiskoilla, jotka kulkivat höyrypursilaiturilta ja aina Katajaharjunniemen kääntöpaikalle asti. Jos vuotta myöhemmin avatusta lauttaliikenteestä tuli menestystarina, raitiovaunuliikenteen osa oli toinen: se jouduttiin lopettamaan kannattamattomana jo neljä vuotta toiminnan käynnistämisen jälkeen. Kiskot revittiin ylös ja myytiin.

Kuva: Kuvaaja tuntematon, HKM.
Ihmiset ja yhteisö

post

1913 – Lauttasaaren Kasino

Lähetetty by

Hevosraitiotien epäonninen taival poiki kuitenkin menestystä toisaalla. Liikennöinnin aloittamisen aikoihin Julius Tallberg rakennutti reitin varrelle Hevosenkenkälahteen kahvilan, jonka tarkoituksena oli toimia eräänlaisena levähdyspaikkana. Kahvila sai mahtipontisen nimen: Drumsö Casino. Samalle alueelle avattiin myös Lauttasaaren merikylpylä uimakoppeineen ja verkkopallokenttineen. Yhdistelmä oli avain menestykseen ja pian Kasino saavuttikin kuuluisuutta kaupunkilaisten keskuudessa. Se kilpaili suosiosta jopa Munkkiniemen maineikkaan Kalastajatorpan kanssa. Kahvilan tarina kuitenkin päättyi vuonna 1947, kun sodista ja taisteluista selvinnyt puinen huvilarakennus tuhoutui raivokkaassa tulipalossa. Menestyksen vuodet olivat muutoinkin takanapäin eikä toimintaa enää elvytetty. Täysin sen tarina ei ole jälkipolvienkaan muistoista hävinnyt: uimaranta kantaa yhä nimeä Kasinon ranta ja paikalla toimii suosittu kahvila.

Kuva: Lauttasaaren kasino 1910-luvulla, pöydässä vasemmalla Julius ja Alli Tallberg. Johan ja Nils Strömsholmin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

post

1911 – Mirjam Helin

Lähetetty by

Mirjam Rokkanen syntyi vuonna 1911 Pietarissa, josta muutti perheen mukana Suomeen vallankumouksen alta. Vuonna 1938 hän asettui Lauttasaareen, jossa eli koko loppu elämäänsä, vuodesta 1966 perheen kauppaneuvos-isän Oskar Rokkasen Pohjoiskaari 32:een rakennuttamassa pienkerrostalossa. Isä oli vahvatahtoinen liikemies, joka oli laaja-alaisen sähköalan yrityksen Pohjoismainen Sähkö Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Yritys oli aikoinaan myös maan suurin levy-yhtiö, jonka listoilla oli kuuluisuuksia aina Tauno Palosta Jukka Kuoppamäkeen. PSO:ssa toimi konttoripäällikkönä 1940-luvulla myös Mirjam. Tytärtään isä ei kuitenkaan halunnut musiikkialalle, vaan painosti tätä insinööriopintoihin. Isä kuitenkin hävisi henkien taistelun: Mirjamista tuli laulaja.

Hans Helinin kanssa avioiduttuaan nimensä vaihtanut Mirjam Helin opiskeli laulajaksi Sibelius-Akatemiassa, josta hän suoritti diplomin vuonna 1942. Hän saavutti pian suuren suosion niin kriitikkojen, alan ammattilaisten kuin tavallisen musiikkia kuluttavan kansan keskuudessa. Vuonna 1948 Helin oli koko Yleisradion soitetuin laulaja. Kirkasääninen sopraano esitti lauluja laidasta laitaan: hän toimi oratoriosolistina, piti yksityiskonsertteja ja tulkitsi jopa iskelmiä taiteilijanimi Anja Sinin suojissa. Vuonna 1950 Helin teki ensiesiintymisensä Pariisissa, jonka jälkeen hänelle tarjottiin oitis oopperasta Wagner-roolia. Avioliitto vei kuitenkin voiton: Mirjam Helin kieltäytyi roolista ja palasi Suomeen.

Laulajanuran ohella Mirjam Helin tuli tunnetuksi laulunopettajana. Ensimmäisen työn hän aloitti Viipurin musiikkiopistossa Lahdessa vuonna 1950 ja Sibelius-Akatemian laulun ja laulupedagogiikan opettajaksi hän siirtyi vuonna 1960. Jälkipolville Mirjam Helin on kenties kuuluisin hänen nimeään kantavasta kansainvälisestä laulukilpailusta. Hans Helin kuoli vuonna 1973. Vuonna 1981 Mirjam ja Hans Helinin nimissä tehtiin Kulttuurirahastolle lahjoitus, jonka turvin kilpailu järjestettiin ensi kerran vuonna 1984.

Kuva: Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

post

1909 – Saaren ensimmäinen yhdistys – Drumsö Ungdomsförening

Lähetetty by

Erityisesti kelirikon aikaan Lauttasaari jäi eristyksiin pääkaupungin elämänmenosta ja sen kehittyvästä yhdistystoiminnasta. Vapaa-ajan täytteeksi saarelle päätettiin kehittää omaa toimintaa. Vuonna 1909 perustettiin koko saaren ensimmäinen yhdistys: nuorisoseura. Julius Tallberg lahjoitti seuralle tontin nykyisen Meripuistotien varrelta heti kartanon hankkimisen jälkeen, ja talon vihkiäisiä vietettiin vuonna 1912. Ajalle tyypillisesti nuorisoseurat toimivat yhteenkuuluvuuden lujittajina ja moninaisen seuraelämän keskuspaikkoina. Siellä laulettiin, soitettiin, näyteltiin, lausuttiin runoja, urheiltiin, ommeltiin ja tanssittiin. Talossa pitivät majaansa myös pieni Lauttasaaren kansakoulu ja suojeluskunta. 1970-luvun alussa vanha puuhuvila paloi korjauskelvottomaksi. Tontin reunalle valmistui jo vuonna 1960 kolme juoksijalegenda Paavo Nurmen rakennuttamaa kerrostaloa. Huvilan paikalle valmistui asuinrakennus vuonna 1973. Vanhan puutarhan merkkejä näkyy lähistöllä kuitenkin yhä edelleen.

Kuva: Holger Degermannin kuvakokoelma, Lauttasaari-Seura.
Ihmiset ja yhteisö

post

1857 – Julius Tallberg, Lauttasaaren isäntä

Lähetetty by

Lauttasaaren kartanon omistajan ja huvilayhteisön kehittäjän elämäntarina ei alun perin täyttynyt rikkauksista. Vuonna 1857 kirjanpitäjäisän melko vaatimattomin varoin elättämään perheeseen syntyneen pojan lapsuus loppui 14-vuotiaana, kun isän kuolema pakotti Juliuksen keskeyttämään koulunkäynnin ja pestautumaan rautakaupan apulaiseksi tienaamaan perheelle elantoa. Tarmokas nuori kuitenkin menestyi tehtävissään ja kohosi pian liikkeen esimieheksi. Vuonna 1878 Julius Tallberg suuntasi pääkaupunkiin ja perusti rakennusmestari Elia Heikelin ja arkkitehti Constantin Kiseleffin kanssa rautakaupan. Menestyvä kauppa siirtyi kokonaisuudessaan Tallbergin nimiin vuonna 1887. Vuosisadan vaihteeseen tullessa hän oli ehtinyt perustaa jo sementtivalimon, muurilaastitehtaan sekä rakennuslevy- ja sementtitehtaan, joiden menestyksen ansiosta hän oli kohonnut merkittävään asemaan Helsingin talouselämässä.

Vuodesta 1888 lähtien Tallberg toimi myös kaupunginvaltuustossa, ja onnistui muun toimensa ohella säätiöiden kautta tukemaan erilaisia kohteita. Helsingin ja Lauttasaaren tulevaisuuden kannalta merkittävin lienee Pro Helsingfors -säätiö, jonka tarkoituksena oli Helsingin kaupunkikuvan elävöittäminen ja kaupunkisuunnittelun tukeminen. Hän kustansi myös vuonna 1911 Bertel Jungin ja Eliel Saarisen suunnitteleman Suur-Helsingin yleiskaavan, joka perustui ainakin osittain Tallbergin omiin näkemyksiin pääkaupungin tulevaisuudesta. Lauttasaaresta hän sai alueen, jossa pääsi kehittämään yhteisön elämää.

Kuva Julius Tallbergia esittävästä maalauksesta.
Ihmiset ja yhteisö

post

2015 – Lauttasaari nyt ja tulevaisuudessa?

Lähetetty by

Vuoden 2002 yleiskaavan jälkeen tulevaisuuden kaupungin suunnittelussa visioita on lähdetty rakentamaan entistä kauaskantoisemmin. Tähtäimessä on se, millainen kaupunki Helsinki voisi kuluvan vuosisadan puolivälissä olla. Keskeinen uudistuksen moottori on entistä voimakkaampia muuttovirtoja povaavat väestöennusteet: vuonna 2050 pääkaupunkiin odotetaan lähes 240 000 uutta asukasta, mikä nostaisi kokonaismäärän 860 000. Luvut vaikuttavat korkeilta, mutta tälläkin hetkellä kaupungin vuotuinen asukaslisäys on lähes 9000 asukasta, mikä ylittää pitkän aikavälin ennusteiden keskimääräisen vuosittaisen väestönkasvun jopa huomattavasti.

Yleiskaavan luonnos julkaistiin loppuvuonna 2014. Lauttasaarelle suunnitelma povaa melkoista remonttia. Nykyisen 22 000 asukkaan kaupunginosaan olisi kaikkien muutosten toteutuessa tulossa yli kaksinkertainen määrä lisää asukkaita. Nykyisten alueiden tiivistämisen ohella tilaa rakennuksille saataisiin siten, että Koivusaareen, Länsiväylän varteen ja Melkkiin sijoitettaisiin kuhunkin noin 5000 uutta asukasta. Kokonaisuutena tämä tarkoittasi, että asukastiheys olisi merkittävästi nykyistä korkeampi ja yltävän kantakaupungin lukuihin. Suuria ennustajan lahjoja ei tarvitse olla, kun voi ennustaa, että kaavoituksesta tullaan vielä keskustelemaan kovin äänenpainoin lähitulevaisuudessa. Erityisesti avoinna ollut Koivusaaren kysymys hiertänee virkamiesten ja kaupunkilaisten välejä.

Jos Lauttasaaren muutosta haluaa tarkkailla, ei tarvitse kurotella edes vuosikymmenien taakse. Tälläkin hetkellä saarella on vireillä huomattavia muutostöitä. Uusia rakennuksia kohoaa, metrojuna odottaa vielä neitsytmatkaansa ja ostarin jälkeensä jättämä kuoppa alkaa täyttyä hitaasti uuden keskuksen juurista. Erityisesti metron tulo muokannee lauttasaarelaisten elämää monin tavoin. Kulkuyhteyksien paraneminen erityisesti saaren keskusalueelle on luonnollisesti saanut laajaa kannatusta. Mutta toisaalta huoli saaren reuna-alueiden liikenneyhteyksien tulevaisuudesta aiheuttaa huolta. HSL on yhdessä kaupunkisuunnitteluviraston kanssa tehnyt alustavan suunnitelmat nykyisten bussiyhteyksien muokkaamisesta. Kaupungilla uskotaan, että luonnos toteutuessaan parantaa tarjontaa Vattuniemestä, mutta heikentää jonkin verran yhteyksiä Katajaharjusta ruuhka-aikoina. Todellisuutta on kuitenkin vaikea tarkoin arvioida etukäteen.

Vastaavasti mahdolliset metron mukanaan tuomat sosiaalisien ja taloudellisten vaikutusten ennakointi ei ole helppoa. Oletettavaa on, että metro voi ainakin marginaalisesti lisätä häiriökäyttäytymistä asemien läheisyydessä. Toisin kuin joskus on väitetty, metro ei itsessään siirrä ongelmia mahdollisilta heikkomaineisimmilta alueilta. Sen sijaan Lauttasaareen suuntautuvan liikenteen lisäys ja sen kasautuminen muutamalle alueelle saattavat nostaa lieveilmiöiden määrää paikallisesti. Näin lienee ainakin tilanne Koivusaaressa. Toisaalta kauttakulku on osaltaan muokannut saaren luonnetta jo pitkään eikä mainittavia vaikeuksia ole aiemminkaan esiintynyt.
Liikkuvuuden kasvu tuo niin ikään taloudellisia vaikutuksia. Kysymys, onko Lauttasaari tässä yhtälössä hyötyjä vai menettäjä, on kuitenkin tulevaisuuden ratkaistavissa. Palveluiden saavutettavuus kuitenkin tulee muuttumaan. Lauttasaaren ympäristön ja viihtyvyyden kannalta monia huolestuttanut asumistiheyden kasvu ainakin oletettavasti lisää lähipalveluita. Miten tämä lisäys suhteutuu kasvavaan asukaslukuun, on keskeinen haaste.

Muutostenkin kourissa Lauttasaari säilyttänee lauttasaarelaisuutensa. Alue on läpi modernin ajan ollut mielenkiintoinen liikkeen ja pysyvyyden sekoitus. Ihmisiä on tullut ja mennyt, mutta saaren ominaispiirteet ovat säilyneet jopa hämmentävällä tavalla. Tämän lienee taannut vahva paikallinen kulttuuriperinne, joka on muokkautunut saaren maantieteellisten reunaehtojen kautta. Yhteisöllisyys on ollut Lauttasaaren suurin voimavara eikä mikään viittaa siihen, että tämä polttoaine loppuisi.

Kuva: Osa Helsingin yleiskaavaluonnoksesta, Helsingin kaupunki.
Kalastajakylästä kaupunginosaksi